Palestiinalaiset larppaajat jumissa Helsinki-Vantaalla

(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 28. 6. 2016.)

Kuvittele mielessäni seuraava tilanne: Olet menossa ulkomaille larppaamaan. Olet lukenut hahmosi ja tutustunut pelin maailmaan, mutta et tietenkään ole ihan niin hyvin perillä kaikesta kuin voisit olla.

Pääset rajalle. Sinut ja ystäväsi pysäytetään ensin passintarkastuksessa ja sitten tullissa. Joudut kuulusteluihin. Sinulta ruvetaan tenttaamaan larppiin liittyviä yksityiskohtia.

“Mikä on tämä pelimaailmassa esiintyvä Uralian valtio, joka miehittää nyt Suomea?”

“Ovatko uralialaiset enemmät kuin venäläisiä vai niin kuin arabeja?”

“Kerro hahmostasi?”

Ymmärtääkseen viimeisen täytyy itsekin olla roolipelaaja. Roolipelipiireissä nyrkkisääntönä on, että kukaan ei halua kuulla hahmostasi. On huvittavaa kuulla kysymys rajavartijan suusta.

Fatima AbdulKarim on yksi Halat hisar -pelin järjestäjistä. Taustalla larpin mediaseinä, jonne osallistujat kirjoittijat pelin aikana uutisotsikoita. Kuva: Tuomas Puikkonen

Fatima AbdulKarim on yksi Halat hisar -pelin järjestäjistä. Taustalla larpin mediaseinä, jonne osallistujat kirjoittijat pelin aikana uutisotsikoita. Kuva: Tuomas Puikkonen

Itse en ole ollut tässä absurdissa tilanteessa. Osa järjestettyämme palestiinalais-suomalaisen larpin Halat hisar pelaajista kuitenkin oli. Muutama päivä ennen peliä sain kaksi puhelua Helsinki-Vantaalta, ensin passitarkastuksesta ja sitten tullista. Minulta tentattiin että mikäs tämä palestiinalainen larppaajaryhmä oikein on. Erityisesti ajatus siitä, että kaksi järjestäjistämme matkusti lapsiensa kanssa tuntui rajalla herättävän hämminkiä.

Piiritystila

Halat hisar on palestiinalais-suomalainen larppi, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013. Olin silloin projektin päätuottajana, ja nyt kesäkuun 2016 versiossa pienemmässä roolissa. Rajalta soitettiin minulle, koska olin hoitanut kutsut palestiinalaisten viisumeja varten.

Vuoden 2013 versiosta tehtiin myös dokumentatiokirja, jonka voi ladata ilmaisena PDF:nä täältä.

Halat hisarin ideana on kuvata larpin keinoin poliittista todellisuutta, jossa palestiinalaiset elävät. Jotta suomalaisen pelaajan olisi mahdollista hahmottaa paremmin, miten Israelin ylläpitämä apartheid vaikuttaa eri ihmisten elämään, peli sijoittuu vaihtoehtohistoriaan jossa Suomi on miehitetty. Suomalaiset elävät miehitetyillä suomalaisalueilla, joita hallitsee fiktiivistä Uralian valtiota peesaava Suomalaishallinto.

Tässä tarinassa Suomi on Palestiina ja Uralia Israel. Tarkempia yksityiskohtia pelin maailmasta voi lukea kotisivuiltamme.

Tunnelmia checkpointilla Halat hisar -larpin alussa. Meitsi on tuo oikealla oleva blurrattu hahmo, upseerin roolissa. Kuva: Tuomas Puikkonen

Tunnelmia checkpointilla Halat hisar -larpin alussa. Meitsi on tuo oikealla oleva blurrattu hahmo, upseerin roolissa. Kuva: Tuomas Puikkonen

Palestiinalaiset pelaajat pelasivat ulkomaisia toimittajia ja avustustyöntekijöitä, jotka olivat saapuneet rikkaista maista auttamaan köyhiä suomalaisia. Muiden ulkomaalaisten hahmot saattoivat olla esimerkiksi virolaisia tai ruotsalaisia, jotka olivat tulleet Suomeen tutustumaan suomalaisiin sukujuuriinsa tai taistellakseen Uralian armeijaa vastaan.

Peli sijoittui Helsingin yliopistolle, jossa opiskelijat ja henkilökunta yrittivät elää normaalia elämäänsä samalla, kun armeija asettaa ulkonaliikkumieskieltoja ja pidättää ihmisiä. Valitsimme yliopistomiljöön, koska palestiinalaiset järjestäjämme olivat opiskelleet Ramallahin lähellä olevassa Bir Zeitin yliopistossa ja halusivat käyttää omia kokemuksiaan osana pelin rakentamista.

Kuulustelut

Itse näin pelistä vain kapean osan, sillä pelasin sivuhahmoa. Olin yksi miehitysarmeijan kuulustelijoista. Peli pelattiin Mikkelin lähellä sijaitsevalla Otavan opistolla, ja samalla kun peli pyöri päärakennuksessa, olin kovistelemassa pidätettyjä asuntolan kellariin rakennetussa kuulusteluhuoneessa.

Miehityshallinnon sotilaat veivät pelin kuluessa hahmoja kuulusteluihin. Kaikki eivät tulleet takaisin. Kuva: Tuomas Puikkonen

Miehityshallinnon sotilaat veivät pelin kuluessa hahmoja kuulusteluihin. Kaikki eivät tulleet takaisin. Kuva: Tuomas Puikkonen

Samalla kun minä vedin kuulusteluja, yliopistolla järjestettiin vaalipaneeleja ylioppilaskunnan vaaleja varten. Tällä kertaa Kristuksen puolue ja Sosialidemokraattinen vapauspuolue pärjäsivät huonosti, kun taas Yhteispohjoismainen vapausrintama sai paljon kannatusta. Sosialistinen vastarintaliike voitti vaalit parilla äänellä.

Pyrimme siihen, että palestiinalaisen yhteisön eri näkökulmia pyritään mallintamaan pelissä laajalti. Niinpä eri hahmojen suhtautuminen miehitykseen on hyvin erilainen, riippuen omasta taustasta.  Myös pelaajien taustat vaikuttavat pelikokemukseen. Yksi virolainen osallistuja mainitsi pelin jälkeen, että oli tullut mukaan myös siksi että halusi ymmärtää oman maansa historiaa ja sitä, mitä elämä Neuvostoliiton miehityksen alla oli.

Miehityspuolella opin, että vastarinta kannattaa. Ennen pelin alkua pelaajien kanssa workshopattiin erilaisia väkivallattoman vastarinnan keinoja jotta nämä voisivat pistää hanttiin siinä vaiheessa kun pidätykset alkavat. Pelaajahahmon näkökulmasta vastarinta tuntuu turhalta: Lopulta sotilaat aina onnistuvat.

Sotilas on juuri ampunut mielenosoittajan. Hän kuolee, koska ambulanssia ei päästetä checkpointista läpi. Kuva: Tuomas Puikkonen

Sotilas on juuri ampunut mielenosoittajan. Hän kuolee, koska ambulanssia ei päästetä checkpointista läpi. Kuva: Tuomas Puikkonen

Ilmiö korostui vuoden 2013 versiossa, mutta tälläkin kertaa oli havaittavissa että jatkuva vastarinta hidastaa sortokoneistoa, eikä se tämän vuoksi ehdi sortaa niin montaa ihmistä. Sotilaiden näkökulmasta näkee vastarinnan systeemitason vaikutuksen. Yksittäisen aktivistin näkökulmasta vastarinnan saavutukset jäävät helposti näkymättömiksi, koska ne liittyvät siihen mitä sotilaat eivät ehdi tehdä.

Pelistä tulee totta

Pelejä käsittelevien tarinoiden suurin klisee on, että pelistä tulee totta. Halat hisar -larpin tapauksessa pelin ja todellisuuden suhde on monimutkainen. Peli perustuu todellisiin tapahtumiin, mutta ei tarjoa todellista kokemusta siitä, millaista on olla palestiinalainen. Se antaa vain osviittaa.

Toisaalta palestiinalaisten osallistujien ja pelintekijöiden kannalta larppi tavallaan on totta. Kun peli päättyy, suomalaiset pelaajat poistuvat miehityiltä suomalaisalueilta ja palaavat normaaliin arkitodellisuuteensa. Palestiinalaiset pelaajat palaavat Palestiinaan, missä pelissä esitetty meininki on heidän jokapäiväistä elämäänsä.

Miehitys koskee jokaista, joka asuu Miehitetyillä suomalaisalueilla. Kuva: Tuomas Puikkonen

Miehitys koskee jokaista, joka asuu miehitetyillä suomalaisalueilla. Kuva: Tuomas Puikkonen

Palestiinalaisten pelaajien Helsinki-Vantaalla kokemat vaikeudet osoittavat, että pelin teemat saattavat konkretisoitua tosielämässä yllättävänkin nopeasti, arkisissa tilanteissa joissa eri ihmisiä kohdellaan eri tavoin.