Kuolin italialaisessa larpissa hermokaasuun

(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 29. 11. 2016.)

Black Friday pelatiin Italian Alppien juurella, lähellä Torinoa. Kuva: Juhana Pettersson / in-game

Black Friday pelatiin Italian Alppien juurella, lähellä Torinoa. Kaikkia pelissä olevia autoja, kuten kuvan asuntoautoa, sai käyttää vapaasti. Kuva: Juhana Pettersson / in-game

Tanskalainen larpintekijä Bjarke Pedersen, työparini peleissä End of the Line ja Enlightenment in Blood, sanoo mielellään että jos pelissä on joku sääntö tai mekanismi, sitä käytetään.

Pelasin 10.-12. 11. 2016 italialaisessa larpissa nimeltä Black Friday. Se pelattiin pienessä Lusernettan vuoristokylässä Torinon lähettyvillä. Peliohjeissa oli erikseen kerrottu, miten kyynelkaasu ja hermokaasu toimivat (valkoinen on kyynelkaasua, vihreä hermokaasua, pelatkaa sen mukaan). Niinpä odotin koko pelin että milloin se kaasuttaminen alkaa. Kuolin laboratorioteltassa kun sisään juoksi sotilas joka kaasutti vihreää savua joka puolelle.

Tässä videossa näkyy havainnollisemmin miltä hermokaasu pelin 2014 versiossa näytti:

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=FDQdTQHrtmw]

Black Friday on italialaisen Terra Spezzate -larppiryhmän tuottama peli joka pelattiin ensin italiaksi vuonna 2014 ja nyt kahtena englanninkielisenä kansainvälisenä versiona. Peli hakee innoituksensa X-Filesista ja Twin Peaksista. Hahmot ovat pienen amerikkalaisen kaivoskylän asukkaita tai viranomaisia jotka on kutsuttu paikalle selvittämään, mitä kylässä tapahtuu.

Tilanteen kiristyessä sotilaat, poliisit ja kaivostyöntekijät syyttelevät toisiaan samalla kun tautiepidemia leviää. Pelasin itse kaivoksen pääluottamusmiestä, insinööri Norman Finchiä. Muita hahmoja olivat esimerkiksi kylän baarinpitäjä, FBI-yksikön luihu johtaja tai kaivosyhtiön henkilöstöpäällikkö.

Epäluuloisia kaivostyöläisiä, keskimmäisenä tämän jutun kirjoittaja. Kuva: Martina Ryssel

Epäluuloisia kaivostyöläisiä, keskimmäisenä tämän jutun kirjoittaja. Kuva: Martina Ryssel / in-game

Peli oli fyysisen tuotantonsa puolesta varsin reipashenkinen. Pelialueella oli erilaisia autoja, mm. armeijan jeeppi ja Center for Disease Controlin pakettiauto, joilla sai ajaa ja jotka sai halutessaan myös pölliä jos vain löysi avaimet (toki pelin sisällä). Pelin aikana tuli kahdesti lievää peltilommoa, lähinnä kun pakettiauto tai asuntovaunu yrittivät manöveroida ahtaalla vuoristomajan parkkiksella.

(Mainitsen larppeja huonommin tunteville, että esimerkiksi Suomessa vapaasti käytettävät autot ja hermokaasu ovat varsin harvinaisia.)

Ampuma-aseet toimivat paukkupanoksilla, joten jos ulkona oli käynnissä tulitaistelu, sen kuuli vähän kauempaakin. Kerran istuin pelin baarissa kun ulkona ammuttiin. Juoksin keskelle tulitaistelua huutamaan “mitä te hullut teette” kunnes tajusin, että kummallakin puolellani oli ihmisiä aseiden kanssa. Peräännyin nopeasti.

Moni viranomaishahmoista vietti suuren osan peliä kaasunaamari kasvoillaan. Kuva: Martina Ryssel

Moni viranomaishahmoista vietti suuren osan peliä kaasunaamari kasvoillaan. Kuva: Martina Ryssel / in-game

Monet omista vaikuttavimmista hetkistäni liittyivät siihen, miten pelin perusteellinen ja pikkutarkka fyysinen tuotanto nivoutui yhteen tapahtumien taustalla olevan tarinan kanssa. Kaivostunneleissa kasvoi sientä, joka aiheutti sekä epidemian että muita erikoisia ilmiöitä. Sain pimeän tultua kuulla, että sientä kasvoi baarin takana olevilla kivillä. Kehitimme suunnitelman myrkyttää sotilaat laittamalla heidän ruokaansa sientä. Olimme kuulleet että sotilailla oli käsky tappaa kaikki kylän asukkaat mikäli epidemiaa ei saada hallintaan, joten halusimme iskeä ensin.

Lainasimme taskulamppua ja menimme pimeässä vuorenrinnettä alas kunnes olimme päässeet baarirakennuksesta ohi. Ja tosiaan, siellä oli kivikko jossa oli sientä.

Peli tuki tähän tapaan tutkimista ja asioiden selvittämistä. Aina kun jotain selvisi, tietoa pääsi välittömästi soveltamaan. Paikoin meno oli vähän liiankin intensiivistä. Kun talomme oveen alettiin hakkaamaan kahdelta yöllä, toivoin vain että jos saisi sittenkin nukkua.

Pelissä oli osallistujia ympäri maailmaa, mm. Italiasta, Saksasta, Espanjasta, Kanadasta, Englannista, Malesiasta, Australiasta, Tanskasta ja Suomesta. Kuva: Martina Ryssel / in-game

Pelissä oli osallistujia ympäri maailmaa, mm. Italiasta, Saksasta, Espanjasta, Kanadasta, Englannista, Malesiasta, Australiasta, Tanskasta ja Suomesta. Kuva: Martina Ryssel / in-game

Yksi omista hienoimmista hetkistäni tuli sattumalta. Olimme tulossa lääkeyhtiön kenttälaboratoriosta jossa meille oli tehty kokeita. Näimme tiellä edessä valopiirin, jonka muodosti joukko sotilaita ja maassa makaava mies. Hän oli yrittänyt paeta kylästä ja sotilaat olivat ampuneet hänet. Rupesin rähjäämään sotilaille että mitä helvettiä te murhaatte täällä meikäläisiä, ja kaverini yrittivät parhaansa pitää minut hiljaisena etten provosoisi enää uutta tilannetta. Hiljenin hetkeksi, mutta kävellessämme ohi huusin vielä “helvetisti murhaajia täällä pimeässä”, kunnes vierelläni kulkenut kaivoksen henkilöstöpäällikkö tarttui minuun fyysisesti keskeyttääkseen avautumisen.

Kun olimme päässeet sotilaiden kuuloetäisyyden ulkopuolelle, tunsin kuinka kädet tärisevät adrenaliinista. Sinä hetkenä öisellä italialaisella vuoristotiellä pelin illuusio oli täydellinen.