Björn Wahloos rakastaa kirjaa joka rakastaa Björn Wahlroosia

(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 27. 11. 2017.)

Ayn Randin romaani Atlas Shrugged on juuri ilmestynyt kännöksenä nimellä Kun maailma järkkyi. Kauppalehden mukaan Björn “Wahlroos on ollut edistämässä kirjan suomentamista.”

Romaanin tarina kertoo siitä, kuinka rikkaat suurmiehet ja teollisuuspomot saavat tarpeekseen kansan kiittämättömyydestä ja päättävät vetäytyä piiloon pieneen vuoristokylään. Ilman heidän panostaan maailma hiljalleen sortuu.

Ei ole ihme että kirja on monien rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten suosiossa: Sen tarina esittää heidät välttämätöminä hahmoina joita ilman maailma ei toimi. Kirjan merkkihenkilöt käpertyvät mököttämään, ja sen myötä kaikki loppuu. Romaanin englanninkielisen nimen Atlas vertautuu näihin merkkihenkilöihin. Jättiläinen muistuttaa siitä kuinka raskasta on kantaa koko maailman painoa harteillaan.

Kuulostaa varmasti ihanalta varakkaasta ihmisestä joka toivoisi että kansa olisi häntä kohtaan kiitollisempaa. Ilman minua te mitättömyydet ette olisi mitään! Joku päivä minä vielä näytän teille! Ilman minua ette pärjää!

Merirosvotarina

Ayn Randin romaani on mainettaan helppolukuisempi. Se on pitkä, mutta objektivismin filosofiaa ei voi syyttää turhista krumeluureista. Sen mukaan ihmisten auttaminen on pahasta ja itsekkyys on hyvästä. Suurmiehet (ja yksi nainen) pyörittävät maailmaa ja muiden pitää mukautua siihen.

Filosofiana objektivismi edustaa aatesuuntaa, jossa ajatusrakennelman tarkoitus on sekä palvella rikkaiden materiaalisia etuja että tuottaa heille hyvä mieli.

Oma suosikkihahmoni kirjassa on merirosvo Ragnar Danneskjöld joka upottaa Yhdysvalloista Eurooppaan lähetettyjä hätäapukuljetuksia. Ilman apua eurooppalaiset saattavat vielä joskus nousta jaloilleen, mutta avun myötä heistä tulisi pelkkiä parasiitteja.

Björn Wahlroosin Ayn Rand -ihannoinnissa on jotain perin kiusallista. Rand teki uransa ajattelijana jonka tuotanto hiveli suurmiesten egoja. Siksi suurmiehet pitivät hänestä. Ja miksi ei, kukapa meistä ei tykkäisi kun vähän kehutaan?

Kun Wahlroos tukee Randin romaanin suomentamista, hän ostaa ylistyslaulun itselleen. Rand on rikkaiden hovitrubaduuri jonka rooli on kertoa heille että heidän itsekyytensä ja omahyväisyytensä on perusteltua, jopa moraalinen välttämättömyys. Lisäksi kirja esittää heidät seksuaalisesti haluttavina. Esiintyessään Rand-fanina Wahlroos paljastaa olevansa samanlainen myötäilylle altis toope kuin me muutkin.

Sankarin muotokuva

Mutta hetkinen, rakastaako Ayn Rand todella Björn Wahlroosia? Onko kirja sittenkään pankkiirille niin imarteleva?

Millaisia ovat Randin ihannoimat suurmiehet?

Kirjan keskiössä on keksijänero John Galt. Hän kehittää kokonaan uuden tavan tuottaa energiaa, mutta ei halua luovuttaa sitä kollektivistien käsiin. Galtille, kuten muillekin kirjan suurmiehille, kaikenlainen vehtaaminen valtion kanssa on vastenmielistä ja moraalisesti väärin. Vauraus syntyy neron omasta työstä ja näkemyksestä. Muilta ei saa ottaa vastaan mitään ilman asianmukaista korvausta.

Kollektivistit toki edustavat Randin romaanissa kaikkea kurjaa. Näkyvimpinä pahiksina nousee kuitenkin esiin kaksi hahmoa, jotka alleviivaavat sitä että kaikki nerot ja rikkaat eivät ole sankareita. Tiedemies Robert Stadler on nero, mutta haaskaa lahjojaan kollektivismin palveluksessa. Se on romaanissa hirvittävä moraalinen rikos. Mitättömyydet lankeavat valtionpalvontaan silkkaa tyhmyyttään, mutta Stadler olisi voinut olla samanlainen suurmies kuin John Galt.

Wahlroosin hahmon kannalta vielä mielenkiintoisempi hahmo on perijä James Taggart. Hän syntyy rikkaaseen perheeseen, mutta alentuu rautatietä johtaessaan yhteistyöhön valtion kanssa. Koska Taggart ei kykene itse johtamaan yhtiötään menestykseen, hän nojaa viranomaisiin.

Tämä onkin itselleni ollut yksi suurimmista Randin teokseen liittyvistä mysteereistä. Randia lukevat Wahlroosin kaltaiset vaikuttajat eivät karsasta valtion tukia liiketoiminnalleen tai pyri välttelemään yhteistyötä valtionyhtiöiden kanssa. Jos vertaa Randin romaania ja Wahlroosin elämänkertaa, on selvää että Wahlroos itse on lähempänä James Taggartia kuin John Galtia.

Ellei Wahlroosilla itsellään sitten ole kellarissaan nerokasta uutta energialähdettä jota hän on haluton jakamaan kiittämättömän kansan kanssa.