(Tämä kirjoitus julkaistiin alunperin Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 9. 6. 2016.)
Olin jatkoilla Tukholman Dramaten-teatterin takana olevassa baarissa, kun noin kolmikymppinen kevyessä hiprakassa oleva nainen tuli puhumaan minulle. Hän kysyi, olinko ollut Gertrudes möhippa -larpissa.
Ja olinhan minä. Vaatteet paljastivat: Pelin pukukoodin mukaisesti olin kokonaan valkoisissa, ja larppi oli ollut näyttävästi esillä Ruotsin mediassa. Jopa niin näyttävästi, että satunnainen ohikulkijakin tiesi mistä olin tulossa. Olihan kyseessä sentään Dramatenin historian ensimmäinen larppi.
Olen larpannut paljon, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun näin on käynyt. Osallistuin itsekin mediaspektaakkeliin: Minua haastateltiin aiheesta tänä aamuna Ruotsin suomenkieliseen Sisuradioon.
Pelin kasvoina toimi suomalainen laulaja Arja Saijonmaa, joka esitti kuningatar Gertruden roolin. Tai pelasi Gertrudea. Raja on häilyvä, sillä Gertrudes möhippa (Gertruden polttarit) toi larppiin mukaan jonkin verran myös perinteisiä teatterin keinoja.
Gertrude on tietenkin Hamletin äiti, ja larpin tapahtumat sijoittuvat juuri ennen Hamlet-näytelmän alkua. Kuningas on kuollut ja Gertrude on menossa naimisiin isänsä veljen Claudiuksen kanssa. Ennen häitä pitää viettää polttarit. Yksi larpin hauskimmista jutuista olikin Claudiuksen vierailu. Hänellä oli samaan aikaan omat polttarit käynnissä.
Ne vietettiin asianmukaisen arvokkaassa hengessä:
Pelissä oli noin 200 osallistujaa, jotka edustivat Gertruden hovia. Olin itse yksi Gertruden hyväntekeväisyysäätiön päättäjistä. Iso osa pelaajista ei ollut larpannut koskaan aikaisemmin, joten polttarit tarjosivat hyvän viitekehyksen: Tiedämme kaikki mitä niissä tapahtuu ja miten niissä käyttäydytään.
Jokaisella hahmolla oli kytkös pelin teemoihin. Gertrude-säätiössä olimme kännipäissämme porukalla pahoinpidelleet yhden rahoittajistamme, koska tämä oli ruvennut kanavoimaan liikaa rahaa todelliseen hyväntekeväisyystyöhön. Sellainen peli ei vetele. Nyt tilanne oli mennyt kiusalliseksi, kun meitä kiristettiin aiheesta kuvatulla videolla.
Larpin ja teatterin yhdistäminen oli yllättävän mutkatonta. Teatterin puolelta tuli muutama näyttämöllä tapahtuva tilanne, ja tietenkin Arja Saijonmaan star power. Muu oli larppia, eli osallistuimme polttareihin hahmoinamme. Paras oma kohtaukseni oli keskustelu tv-tuottajan kanssa haastattelusta, jossa käräyttäisin muut säätiön ihmiset ja esiintyisin yksinäisenä omatunnon äänenä tässä korruption pesässä.
Teatteria on yritetty tehdä osallistavammaksi monella eri tapaa. Kohtaukset joissa yleisöä otetaan mukaan ovat nykyään ihan tavallisia, ja New Yorkin Sleep No Moren kaltaiset teokset joissa yleisö kuljeskelee tilassa jossa tapahtuu mielenkiintoisia asioita ovat maailmalla muotia.
Larppaajana tällaiset esitykset tuntuvat kuitenkin epätyydyttäviltä. Teatterissa yleisönosallistuminen on paikoin jopa ahdistavaa, kun näyttelijä huitoo jotain naamalleni enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Siksi Gertruden polttarit osoittavat kohti uutta ja entistä luontevampaa tapaa purkaa aitaa esiintyjän ja osallistujan väliltä.
Näyttelijöiden ja osallistujien välistä rajaa olikin hämärretty taitavasti. Alussa kaikki parveilevat Dramatenin aulassa, eikä esiintyjiä ja osallistujia erota toisistaan. Kun jotkut kiipeävät lavalle, se tuntuu normaalilta, sillä polttareiden alussa on perusteltua puhua koko juhlaväelle.
Kun minä puhun näyttelijän pelaamalle hahmolle, tämä on yhtä luonteva kuin kuka tahansa muukin osallistuja. Hän ei esiinny. Hän larppaa.
Yksi larpin hienoimmista kohtauksista oli myös sen viimeinen. Kaikki tietävät mitä Hamletissa tapahtuu, joten oli helppo arvata etteivät polttarit pääty onnellisissa merkeissä. Gertrude avautui vierailleen siitä kuinka kurjia nämä ovat, ja me istuimme yleisössä jossa jokainen sai käteensä mustan shampanjalasin, jossa oli musta servetti.
Meillä oli kaikilla lasi myrkkyä samalla, kun kohtaus hiljalleen muuttui. Hamlet sinkoili penkkien välissä ja tajusin etten ole enää hahmoni, vaan olemme kaikki yhdessä Hamletin isän haamu, joka ei anna poikansa unohtaa sitä mitä tapahtui. Se oli voimakas kollektiivinen hetki, joka muistutti siitä valtavasta voimasta joka osallistumisella on.
Miten suomalaiset teatterit? Milloin pääsen larppaamaan Tommi Korpelan kanssa Kansallisteatterissa?