Research Blog Antarctica #165 – Ernest Shackleton Loves Me

 

Musical: Lisa Peterson: Ernest Shackleton Loves Me (U.S.A. 2017)

Ernest Shackleton Loves Me is a New York musical about a Brooklyn single mother and Ernest Shackleton’s Transantarctic journey. I didn’t see it live; a recording appeared on YLE Areena, where it will be for two more weeks.

In the story, Kat makes a video for an online dating site only to be replied to by Ernest Shackleton who’s in the middle of his disastrous Antarctic journey. His story takes up much of the musical, but our perspective is firmly rooted with Kat. The decision to include a modern perspective is interesting because it makes the whole musical not about Shackleton per se, but rather about our relationship to his legend.

We don’t see a real explorer but rather an exaggerated character who’s tale of heroism inspires us in the modern day. I recommend watching it live or as a recording because the show is simple, effective and affecting.

Research Blog Antarctica #164 – The Winter Over

 

Fiction: Matthew Iden: The Winter Over (Thomas & Mercer, 2017)

At first glance, The Winter Over by Matthew Iden falls into the familiar category of Antarctic thrillers where manly men face the travails of human weakness and the unforgiving environment. And indeed, superficially the book seems to have some of the characters and plot elements typical of those stories.

Its protagonist is mechanical engineer Cass Jennings who’s assigned to the fictional Shackleton South Pole Research Facility for the nine month isolation of the Antarctic winter. Soon life at the Facility starts to go wrong as hostile, malicious forces try to use it for their own purposes.

Yet this is not a macho story. By the end, its clear that the creative vision is something else altogether, something more humane and warm than is typical of these novels.

Working on Vampire 5th Edition (also: Nazis)

 

I spent this spring working on the 5th edition of Vampire: the Masquerade. The first releases on the 5th edition line are the Corebook and the Camarilla and Anarch books. I’m the lead writer on the Anarch book but I also contributed to the two others.

It’s been a strange experience to be part of this because along with Werewolf: the Apocalypse, Vampire is the roleplaying game that really showed me what the medium was capable of when I was a teenager in the Nineties who had only played Dungeons & Dragons and Rolemaster. I most definitely had a Vampire phase in high school and some of my closest friends are people I originally met in Vampire larps. As we got older, we started to understand politics and now we can meet in a game or a demonstration protesting Finland’s inhuman, rightwing immigration policies.

I’ve been a fan of Vampire since childhood, so working on the new edition has definitely been a joy. The vampire metaphor is very versatile, and you can use it in many interesting ways. Despite the fact that I’ve lived with Vampire for 25+ years, there are still new things to do with it.

My involvement with the new Swedish incarnation of White Wolf (Paradox Entertainment acquired White Wolf from the MMO maker CCP in 2015) started with the Vampire larp End of the Line. It was designed by me, Bjarke Pedersen and Martin Ericsson and produced by Mikko Pervilä and Jose Jacome. The goal of the larp was simple: Put the vampire back in Vampire. Set in an illegal techno club and eventually replayed in New Orleans and Berlin, it ended up having a Diana Jones nomination.

I went on to work on two other official Vampire larps, Enlightenment in Blood in Berlin and Parliament of Shadows in Brussels. In Parliament of Shadows (created with Maria Pettersson and Bjarke Pedersen), we made an urban larp about vampiric political influence partially played inside the actual, real European Parliament, with two MEPs participating as themselves. When they started making the plans for the 5th edition, White Wolf wanted to bring the game closer to contemporary political issues, but I’d like to think they didn’t expect it to go quite this close to real politics!

An in-game situation in Parliament of Shadows, played inside the European Parliament. (Photo: Tuomas Puikkonen)

At the beginning of August, I’ll go to Gencon in the U.S. It’s always been a dream of mine to go there and going as a writer on Vampire feels pretty great!

For tabletop roleplaying games, my native scene is the one in Finland where I live. I try to follow the American discussion as well, but it’s difficult to do as an outsider. As a game designer from a small European country, it feels like being an exchange student at high school, trying to figure out all the social dynamics and hierarchies.

Sometimes it can be quite shocking. Here’s a blog post claiming that White Wolf has a clandestine agenda of secretly trying to court a Nazi audience. I’ve never worked on a high profile project like this before, so perhaps it’s part of moving to the big leagues. Still, I can’t help but be affected by this sort of thing.

Finland is experiencing the rise of the far right the same as most other European countries, as well as the U.S. Two years ago, a Nazi killed a man in broad daylight in front of the Helsinki railway station. There’s been attacks with knives and tear gas. A Finnish Nazi tortured a disabled man to death in Sweden. Far right nutjobs regularly target my immediate family because of their public political views. That’s a terrifying thing because although you think that they’re probably all talk, what if something still happens? These people live in the same country, the same city as me. I have been a committed anti-Nazi all my life, and that position has only grown stronger as I’ve aged and felt the effects of this organized hate on my family.

As a freelancer working on Vampire 5th Edition, I know enough of the internal workings of the company to be aware that I’m not an outlier. The folks at White Wolf are opposed to Nazis. As should everyone! White Wolf officially commented on the Nazi issue here and I can say as someone with an inside view that no plan to market this game to Nazis exists or has ever existed. The idea is insane, preposterous and deeply offensive.

Today, I woke up to friends sending me messages asking: “Juhana, have you started working with Nazis?” What amazes me is that the article confidently claims that White Wolf’s marketing plan is to sell to Nazis, and then fails to back this up in any substantial way. You can see this for yourself, it’s right here.

The internet is full of weird stuff, folks. You don’t have to believe all of it.

Roleplaying Game Movie Night #28: Hot Girls Wanted – Turned On

 

I and some friends have a project of trying to watch all movies, tv episodes and other stuff with moving pictures related to roleplaying games ever made. We’re pretty far along on this goal. I’ll write here about old and new things we’ve found and watched.

One of the protagonists of the Hot Girls Wanted – Turned On episode “Take Me Private”.

In episode five of the documentary series Hot Girls Wanted – Turned On, there’s a scene where a roleplayer introduces his regular camgirl of four years to his roleplaying game group. It’s an amazing scene, and the episode builds up the process leading to it so naturally that it feels inevitable. Tom has been Alice’s regular, and pays for her to fly to meet him in Australia. He feels like they have a relationship even though Alice is married. He wants her to meet his friends.

The episode is surprisingly human, and everyone in it feels like someone I could know personally. The nuances of the roleplaying group have been observed gently but sharply, and the same goes for the inevitable disappointments of taking the virtual into reality.

Research Blog Antarctica #163 – Frozen Solid

 

Fiction: James M. Tabor: Frozen Solid (2013, Ballantine Books)

There’s a lot of thrillers set in Antarctica, but James M. Tabor’s Frozen Solid is better than most, at least within the confines of the genre. Protagonist Hallie Leland arrives at the Amundsen Scott Station at the South Pole only to discover women dying of suspicious causes. She starts to uncover the conspiracy and befriends the gruff station manager, one of those middle-aged hostile men who turn out to have a heart of gold.

The book is elevated by the excellent work of the narrator, Paul Michael. He gives the characters, and especially the hero, a dignity that goes beyond the text.

Research Blog Antarctica #162 – Terre Mécanique: Antarctica

 

Comic book: Jean Baptiste Andréae & Patrick Fitou: Terre Mécanique: Antarctica (Casterman, 2004)

Antarctica is the second volume in the three-part series Terre Mécanique. The first volume is set on a ship where a permanent post-apocalyptic party goes on as it sails across endless ocean. The rhinoceros Fileon and a few others seek to escape the ship. In part two, they make it to Antarctica and encounter local natives as well as the mystery of the robots who kidnap people.

Although the comic is nominally set in Antarctica, the location is incidental. The only real Antarctic reference is the use of the classic “lost land” idea, where the ice hides a tropical paradise kept warm thanks to hot springs.

Kuusi henkilökohtaista huomiota suomalaisuudesta

 

(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 6. 12. 2017.)

Olen suomalainen, eli suomalaisten ikiaikaisen heimon jäsen. Koulun historiantunnilla meille opetettiin että suomalaiset vaelsivat pohjoiseen yhtenä porukkana jossa oletettavasti kaikkien meidän esi-isätkin oli mukana.

Äitini on kotoisin Pohjanmaalta. Isäni sukujuuret ovat ensin Ruotsissa ja kauemmas historiaan mentäessä Sveitsissä. Koska olen valkoihoinen, olen suomalaisten jakamattoman heimon poika. Jos olisin mustaihoinen, olisin joku “neljännen polven maahanmuuttaja” tms.

Tänään satavuotisen Suomen itsenäisyyspäivänä natsit marssivat Helsingin kaduilla ja poliisi siirtää lastentapahtuman pois heidän tieltään. Siksi on hyvä muistaa että ajatukset kansasta ovat historiallisia sattumia, keksitty rakennelma jossa eri Suomen alueella olevat heimot sörssättiin yhdeksi kokonaisuudeksi.

Silti valehtelisin jos väittäisin ettei minulla ole suomalaista identiteettiä, ettei se merkitsisi minulle mitään. Merkkaahan se. Keksityillä jutuilla voi olla paljonkin painoarvoa. (Katso: Raha, avioliitto, valtio, jne.)

Siksi tässä kuusi asiaa Suomesta, oman itseni kautta tarkasteltuna.

Roudasta rospuuttoon

Olen tuntenut oloni aina suomalaisimmaksi ulkomailla. Muutin vuonna 2003 opiskelemaan Ranskaan, Belgian rajalla sijaitsevaan Lilleen. Toisena kouluvuotenani vietin koulukavereiden kanssa syntymäpäivääni. Koti-ikävän palossa vaadin, että kuuntelemme Viikatetta ja Absoluuttista nollapistettä. Kun näitä oli soitettu tunti, kämppikseni tuli sanomaan lempeästi mutta jämäkästi että suomalainen musiikki on hienoa mutta nyt täytyy vaihtaa johonkin vähemmän masentavaan.

Myöhemmin samoissa juhlissa alkoi tappelu jossa punakka ranskalainen opiskelutoverini nujuutti toisen miehen kanssa. Kysyin mitä tapahtuu ja kävi ilmi että tappelua käytiin minun takiani. Ranskalainen jonka kanssa en ollut koskaan puhunut muuta kuin bonjour ja ca va oli suivaantunut siitä että juhlissa lensi niin paljon pilkallista läppää suomalaisista ja päätti puuttua tilanteeseen nyrkein.

Tukijärjestelmät

Opiskelin Ranskassa taidekoulussa nimeltä le Fresnoy. Se tehtiin minulle helpoksi. Apunani oli suomalainen opintotuki ja EU-kansalaisen liikkumisvapaus. Kun minä halusin muuttaa Ranskaan, se onnistui ostamalla lentolippu.

Suomalaiset tukijärjestelmät tekevät ihmisistä vähemmän riippuvaisia vanhemmistaan ja näiden päähänpistoista. Ne sallivat ottaa riskejä ja kokeilla erilaisia ratkaisuja. Lähdin Ranskaan muuttaessani tyhjän päälle sikäli etten osannut kieltä tai tuntenut ketään. Taloudellisesti tilanteeni oli kuitenkin opintotuen ansiosta edes jossain määrin turvattu.

Valkovenäläinen kaverini raatoi erilaisissa hanttihommissa maksaakseen taidekoulunsa. Brasilialainen tuttu oli saanut perintönä asunnon Sao Paolosta jonka hän möi rahoittaakseen opintonsa. Heillä ei ollut turvanaan järjestelmää jonka on tarkoitus antaa eri sosiaaliluokkien ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet.

Onkin ollut surullista katsoa kuinka oikeistohallitus toisensa perään purkaa niitä mekanismeja jotka ovat sallineet minunkin päästä eteenpäin.

Suomettuminen

Olen sen verran nuori, että missasin suomettumisen ensimmäisen kauden, kun oltiin rähmällään itään päin ja neuvostovastaisuus oli syntiä. Onneksi olen kuitenkin päässyt kokemaan suomettumisen toisen tulemisen Yhdysvaltojen peesauksen muodossa. Suomalainen toimittajakunta hakee näkökulmansa New York Timesista, poliitikot Vihreistä Persuihin eläytyvät Yhdysvaltojen sisäpolitiikan käänteisiin ja kun sanomme että “Pohjois-Korean tilanteelle pitäisi tehdä jotain”, tarkoitamme että amerikkalaisten pitäisi hyökätä sinne.

Suomalainen voi syyttää toista suomalaista anti-amerikkalaisuudesta, joka on samanlainen synti kuin neuvostovastaisuus aikoinaan. Näin minäkin pääsen kokemaan millaista on olla rähmällään olevan pienen maan kansalainen!

LVI-järjestelmät

Olen maailmalla päätynyt monesti tutustumiskeskusteluihin joissa kerrotaan kotimaasta. Omalla kohdallani ne ovat aina olleet epäsuhtaisia. Esimerkiksi:

Italialainen: Meillä on Sikstuksen kappeli.

Minä: Suomessa on todella hyvät suihkut.

Italialainen: Leonardo da Vinci. Michaelangelo.

Minä: Kylpyhuoneiden vesieristys.

Kieli

Seisoin kerran veljeni kanssa Meksikossa Teotihuacan-pyramidin huipulla. Puhuimme suomea, ja paikalla ollut kolmas turisti kääntyi puoleemme. “Ai tekin ootte Suomesta!” hän sanoi.

Tunsin oloni petetyksi.

Eikö koko pieneltä kielialueelta tulemisen pointti ole se että pääsee puhumaan ulkomailla omaa salakieltä jota kukaan ei ymmärrä?

Kansallinen yhtenäisyys

Talvisodan henki. Vastakkainasettelujen aika on ohi. Pienen maan kansalaisten täytyy pitää yhtä. Ja on totta että Suomi on pieni maa. Hienoa ajatella että me kaikki olemme osa jotain yhtenäistä.

Olen kuitenkin vanhetessani alkanut huomata, että unelma yhtenäisyydestä peittää alleen lukemattomia kusetuksia. Yhtenäisessä Suomessa työntekijät eivät rettelöi vaan hyväksyvät kiltisti sen että omistavan luokan etu on kansallinen etu. Yhtenäinen Suomi on valkoihoinen ja suomenkielinen. Yhtenäisessä Suomessa ei kyseenalaisteta poliisia tai sukupuolirooleja.

Nyt vuonna 2017 Suomi ei tunnu järin yhtenäiseltä, mutta ehkä parempi niin. Kansa ja valtio ovat fiktioita mutta jokainen Suomessa asuva ihminen on totta.

Larppia Europarlamentissa

 

(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 5. 12. 2017.)

Olin viikko sitten Brysselissä mukana tekemässä larppia nimeltä Parliament of Shadows, joka pelattiin osittain Europarlamentissa. Taidemuotona larppi on vielä sen verran nuori, että monia asioita pääsee tekemään ensimmäistä kertaa. Näin tässäkin projektissa: Halusimme viedä larppia johonkin missä se ei ole ollut koskaan aikaisemmin.

Europarlamentissa on päivittäin eri euroedustajien kutsumia kulttuuritapahtumia, ja nyt ensi kertaa näiden joukossa myös larppi.

Parliament of Shadows pohjautuu Vampire: the Masquerade -roolipeliin ja toteutettiin yhteistyössä White Wolf Entertainmentin kanssa. Olikin hauska nähdä että vaikka mediayhtiö White Wolf neuvottelee Vampiren pohjalta tv-sarjoja, videopelejä ja muita suuria projekteja, heillä riitti yllättävän paljon aikaa 20 osallistujan kertaluontoiselle larpille.

Larpin tuotantoyhtiö on ruotsalainen Participation Design Agency ja sen pääsuunnittelijat ovat Maria Pettersson, Juhana Pettersson ja Bjarke Pedersen.

Larpin aikana otettu kuva todellisesta pelitilanteesta. Pelipaikkana Europarlamentti. Kuva: Tuomas Puikkonen

Larpin aikana otettu kuva todellisesta pelitilanteesta. Pelipaikkana Europarlamentti. Kuva: Tuomas Puikkonen

Vampire: the Masquerade -roolipelin maailmaan kuuluu ajatus siitä, että oman tutun todellisuutemme varjoissa liikkuu vampyyreitä, ihmissusia ja muita hirviöitä. Todellisen ja keksityn yhdisteleminen on aina ollut olennainen osa Vampiren estetiikkaa. Päätimme tässä larpissa viedä ajatuksen äärimmilleen: Larpin hahmot ovat lobbareita, jotka työskentelevät salaa vampyyrien laskuun. Niinpä peli tapahtuu Brysselissä ja pelipaikat ovat sellaisia joissa lobbarit oikeastikin liikkuvat.

Osallistujien kannalta lähestyttävä vampyyriaihe salli mennä syvälle EU-lainsäädännön syövereihin. Lobbaussimulaatiossamme aiheena oli todellinen ETIAS-laki, ja pelaajille annettiin mahdollisuus perehtyä todelliseen lakitekstiin voidakseen pelata tähän liittyvät kohtaukset mahdollisimman uskottavasti.

Vaikka larpin tarkoitusperät eivät olleet opetuksellisia, useampi osallistuja huomautti tapahtuman jälkeen että lakiin ja EU:n toimintaan tuli perehdyttyä yllättävän perusteellisesti koska tietoja joutui itse käyttämään pelitilanteessa.

Toisen pelipäivän tapahtumat käynnistyivät Brysselin Riemukaaren (kuvassa) katolla. Kuva: Tuomas Puikkonen

Toisen pelipäivän tapahtumat käynnistyivät Brysselin Riemukaaren (kuvassa) katolla. Kuva: Tuomas Puikkonen

Maria Petterssonin suunnittelema ja organisoima Parlamentti-osuus oli larpin monimutkaisin ja vaikein osa, mutta pyrimme siihen että design-filosofiamme mukainen wow-meininki jatkuisi myös sen jälkeen. Larppia piti laajentaa Parlamentin ulkopuolelle jotta osallistujilla olisi mahdollisuus pelata vapautuneemmin. Parlamentin turvallisuusnäkökohdat asettivat larpille omat rajansa.

Muita pelipaikkoja oli mm. Brysselin Riemukaaren katto, Ratsuväen upseeriklubi, Euroopan hienoimmaksi aukioksi tituleeratun Brysselin Grand Placen ylle nouseva La Chaloupe d’Or -ravintola sekä Beursschouwburg-kulttuurikeskus jossa oli vain muutamaa vikkoa aiemmin järjestetty suomalaista alkuperää olevat feministiset kiroiluiltamat. Koska todellisessakin elämässä Brysselissä vierailevan lobbarin aikataulu on varsin tiivis, suunnittellimme larpin samanlaiseksi tykitykseksi tapaamisia ja cocktail-tilaisuuksia.

Todellinen eurokansanedustaja Miiapetra Kumpula-Natri vieraili larpissa pelaten itseään. Kuva: Tuomas Puikkonen

Todellinen eurokansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri vieraili larpissa pelaten itseään. Kuva: Tuomas Puikkonen

Larppi kehittyy koko ajan mutta samalla ilmaisumuoto hakee edelleen paikkaansa kulttuurin kentällä. Institutionaalinen apu larpille on harvinaista, ja tämäkin teos syntyi yksinomaan osallistujien pelimaksujen ja vapaaehtoistyön myötä.

Tämän vuoksi olikin larppimme onnistumisen kannalta erittäin tärkeää, että sillä oli kahden euroedustajan tuki. Ilman sitä larpin vieminen Europarlamenttiin olisi ollut mahdotonta. Suomalainen Miapetra Kumpula-Natri ja saksalainen Julia Reda vierailivat kumpikin larpissa pelaten itseään. Näin larpin lobbauskohtauksien uskottavuus saavutti huippunsa: Pelaaja joutuu esittämään asiansa todelliselle kansanedustajalle, vaikkakin fiktiivisessä kontekstissa.

Larppi leikitteli lobaamisen sivistyneen ja asiallisen ja vampyyrien hämäräperäisen ja pelottavan maailman välillä. Kuva: Tuomas Puikkonen

Larppi leikitteli lobaamisen sivistyneen ja asiallisen ja vampyyrien hämäräperäisen ja pelottavan maailman välillä. Kuva: Tuomas Puikkonen

Itselleni Belgiassa ulkomaalaisena larpintekijänä palkitsevin hetki oli larpin purkukeskustelussa kun yksi paikallisista osallistujistamme sanoi: “Parasta tässä larpissa oli se, että sen kautta Brysseli näyttäytyi kauniina kaupunkina.”

Kuvaajamme Tuomas Puikkosen koko kuvasetti julkaistaan myöhemmin, mutta täällä on alustava otos.

Björn Wahloos rakastaa kirjaa joka rakastaa Björn Wahlroosia

 

(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 27. 11. 2017.)

Ayn Randin romaani Atlas Shrugged on juuri ilmestynyt kännöksenä nimellä Kun maailma järkkyi. Kauppalehden mukaan Björn “Wahlroos on ollut edistämässä kirjan suomentamista.”

Romaanin tarina kertoo siitä, kuinka rikkaat suurmiehet ja teollisuuspomot saavat tarpeekseen kansan kiittämättömyydestä ja päättävät vetäytyä piiloon pieneen vuoristokylään. Ilman heidän panostaan maailma hiljalleen sortuu.

Ei ole ihme että kirja on monien rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten suosiossa: Sen tarina esittää heidät välttämätöminä hahmoina joita ilman maailma ei toimi. Kirjan merkkihenkilöt käpertyvät mököttämään, ja sen myötä kaikki loppuu. Romaanin englanninkielisen nimen Atlas vertautuu näihin merkkihenkilöihin. Jättiläinen muistuttaa siitä kuinka raskasta on kantaa koko maailman painoa harteillaan.

Kuulostaa varmasti ihanalta varakkaasta ihmisestä joka toivoisi että kansa olisi häntä kohtaan kiitollisempaa. Ilman minua te mitättömyydet ette olisi mitään! Joku päivä minä vielä näytän teille! Ilman minua ette pärjää!

Merirosvotarina

Ayn Randin romaani on mainettaan helppolukuisempi. Se on pitkä, mutta objektivismin filosofiaa ei voi syyttää turhista krumeluureista. Sen mukaan ihmisten auttaminen on pahasta ja itsekkyys on hyvästä. Suurmiehet (ja yksi nainen) pyörittävät maailmaa ja muiden pitää mukautua siihen.

Filosofiana objektivismi edustaa aatesuuntaa, jossa ajatusrakennelman tarkoitus on sekä palvella rikkaiden materiaalisia etuja että tuottaa heille hyvä mieli.

Oma suosikkihahmoni kirjassa on merirosvo Ragnar Danneskjöld joka upottaa Yhdysvalloista Eurooppaan lähetettyjä hätäapukuljetuksia. Ilman apua eurooppalaiset saattavat vielä joskus nousta jaloilleen, mutta avun myötä heistä tulisi pelkkiä parasiitteja.

Björn Wahlroosin Ayn Rand -ihannoinnissa on jotain perin kiusallista. Rand teki uransa ajattelijana jonka tuotanto hiveli suurmiesten egoja. Siksi suurmiehet pitivät hänestä. Ja miksi ei, kukapa meistä ei tykkäisi kun vähän kehutaan?

Kun Wahlroos tukee Randin romaanin suomentamista, hän ostaa ylistyslaulun itselleen. Rand on rikkaiden hovitrubaduuri jonka rooli on kertoa heille että heidän itsekyytensä ja omahyväisyytensä on perusteltua, jopa moraalinen välttämättömyys. Lisäksi kirja esittää heidät seksuaalisesti haluttavina. Esiintyessään Rand-fanina Wahlroos paljastaa olevansa samanlainen myötäilylle altis toope kuin me muutkin.

Sankarin muotokuva

Mutta hetkinen, rakastaako Ayn Rand todella Björn Wahlroosia? Onko kirja sittenkään pankkiirille niin imarteleva?

Millaisia ovat Randin ihannoimat suurmiehet?

Kirjan keskiössä on keksijänero John Galt. Hän kehittää kokonaan uuden tavan tuottaa energiaa, mutta ei halua luovuttaa sitä kollektivistien käsiin. Galtille, kuten muillekin kirjan suurmiehille, kaikenlainen vehtaaminen valtion kanssa on vastenmielistä ja moraalisesti väärin. Vauraus syntyy neron omasta työstä ja näkemyksestä. Muilta ei saa ottaa vastaan mitään ilman asianmukaista korvausta.

Kollektivistit toki edustavat Randin romaanissa kaikkea kurjaa. Näkyvimpinä pahiksina nousee kuitenkin esiin kaksi hahmoa, jotka alleviivaavat sitä että kaikki nerot ja rikkaat eivät ole sankareita. Tiedemies Robert Stadler on nero, mutta haaskaa lahjojaan kollektivismin palveluksessa. Se on romaanissa hirvittävä moraalinen rikos. Mitättömyydet lankeavat valtionpalvontaan silkkaa tyhmyyttään, mutta Stadler olisi voinut olla samanlainen suurmies kuin John Galt.

Wahlroosin hahmon kannalta vielä mielenkiintoisempi hahmo on perijä James Taggart. Hän syntyy rikkaaseen perheeseen, mutta alentuu rautatietä johtaessaan yhteistyöhön valtion kanssa. Koska Taggart ei kykene itse johtamaan yhtiötään menestykseen, hän nojaa viranomaisiin.

Tämä onkin itselleni ollut yksi suurimmista Randin teokseen liittyvistä mysteereistä. Randia lukevat Wahlroosin kaltaiset vaikuttajat eivät karsasta valtion tukia liiketoiminnalleen tai pyri välttelemään yhteistyötä valtionyhtiöiden kanssa. Jos vertaa Randin romaania ja Wahlroosin elämänkertaa, on selvää että Wahlroos itse on lähempänä James Taggartia kuin John Galtia.

Ellei Wahlroosilla itsellään sitten ole kellarissaan nerokasta uutta energialähdettä jota hän on haluton jakamaan kiittämättömän kansan kanssa.

Roleplaying Game Movie Night #27: Aamusydämellä

 

I and some friends have a project of trying to watch all movies, tv episodes and other stuff with moving pictures related to roleplaying games ever made. We’re pretty far along on this goal. I’ll write here about old and new things we’ve found and watched.

Aamusydämellä, the episode Isä poika ja roolipeli from 2008.

Aamusydämellä is a Finnish tv show in which guests are interviewed about topics such as depression in athletes or experiences with the prison system. In the 2008 episode Isä, poika ja roolipeli, the guests were a father and son who both larped.

Much of the episode is spent on pretty simple questions on what larp is. How characters work, who decides what happens and so on. In the end, they talk about having a shared hobby between father and son, and it’s interesting to see. The idea that parents and children have something they can enjoy on an equal level is not a given, and here the father says that you have to be able to be seen as silly if you want to do it.

All in all, it’s a pretty decent “slice of life” take on larp. More info here.

Roleplaying Game Movie Night #26: Vain elämää

 

I and some friends have a project of trying to watch all movies, tv episodes and other stuff with moving pictures related to roleplaying games ever made. We’re pretty far along on this goal. I’ll write here about old and new things we’ve found and watched.

(Apulanta singer Toni Wirtanen reflects on his episode in Vain elämää.)

Vain elämää is an extremely successful Finnish tv show in which famous singers perform versions of each other’s songs. Each season, there’s a group of artists, and each episode is built around one of them. In the middle of the episode, the artist leads the others in a fun activity.

In episode 5 of season 7, the featured artist is Toni Wirtanen of the band Apulanta. His fun activity of choice is larp, so he leads the other artists in a short mini-larp where he portrays an evil wizard and they his followers and enemies.

This was fun to watch. The approach to larp was cheerfully positive, and it was funny to see pop stars like Sanni or Jari Sillanpää get their larp on. Kaija Koo, who’s from an older generation of Finnish entertainers, really distinguished herself by jumping right into it, improvising pretty convincing fantasy jargon.

Uusi romaani Tuhannen viillon kuolema ilmestyy 15.9.!

 

Uusin romaanini Tuhannen viillon kuolema ilmestyy 15.9.2017!

Trilogia maailmasta jossa ilmastonmuutos on väistämätön tosiasia

Aino on siivooja, jolta varakas asiakas pimittää viisi euroa. Aino saa tarpeekseen, joten jonkun on kuoltava. Cessi on töissä New Life Oy:ssä, joka auttaa äveriäitä ihmisiä varautumaan ilmastokatastrofiin. Hän unelmoi pääsystä osaksi yhteiskunnallista eliittiä. Jari on rikkaan perheen poika, joka haluaisi olla köyhä ja uskottava. Jokainen heistä yrittää elää elämäänsä ilmastonmuutoksen ja luokkasodan ristipaineessa.

Tuhannen viillon kuolema aloittaa Rikkaiden unelmat -trilogian, jossa merenpinta nousee, rikas varautuu ja köyhä elää elämäänsä miten parhaiten taitaa. Tuhannen viillon kuolema on yhteiskunnallinen romaani, jossa kukaan ei ole turvassa muuttuvalta maailmalta. Rikkaalla ihmisellä on varaa ostaa lahjoituksilla itselleen hyväntekijän status samalla kun hän ajaa kurjistavaa politiikkaa. Väkivalta ei ala poliittisena liikkeenä vaan tavallisen ihmisen tuskastumisena. Lopulta köyhälle ei jää käteen muuta kuin puukko.