(Kuva: L’autre monde)

Viime aikoina Tiltin saitilla on julkaistu mun arvosteluni peleistä Singularity ja Sniper: Ghost Warrior.

Tilt-blogissani Parempia pelejä olen kirjoittanut massiivimoninpeliaiheisesta elokuvasta L’autre monde (Black Heaven).

(This post is a series of links to Finnish-language articles I’ve written in my day job as the producer of the videogame tv show Tilt.tv.)

The participatory installation Portaikko (The Staircase), by Juhana Pettersson (design) and Katri Lassila (photography), was featured at the Human Culture festival last weekend in Imatra, on the 21st and 22nd of August.

The installation is about the loneliness of the fetishist. The spectator assumes the role of someone with a sexual fetish for fences, on his or her way to meet a lover. It looked like this:

The spectator talks with her lover through a closed door.

Backstage view:

The actors Katri Lassila and Jonne Arjoranta wait backstage for the spectator to knock on the door.

(Photos by Juhana Pettersson)

(Kuva: Katri Lassila)

Portaikko

Juhana Pettersson - Katri Lassila

Osallistuva installaatio fetisistin yksinäisyydestä. Kuinka monta ihmistä maailmassa jakaa viehtymyksesi aitoihin?

Portaikko yhdistää taideinstallaatiota ja larppia. Teos koetaan hahmon näkökulmasta, mutta installaatioiden tapaan se on lähestyttävä ja lyhytkestoinen.

Portaikko on tehty Imatralla järjestettävää Human Culture -osallistuvan taiteen festivaalia varten. Se on toiminnassa Imatralla lauantaina 21.8. ja sunnuntaina 22.8., kumpanakin päivänä klo 12-18. Osoite on Tainionkoskentie 6, 55100 Imatra.

Konsepti: Juhana Pettersson

Valokuvat: Katri Lassila

Rooleissa Jonne Arjoranta ja Katri Lassila

Imatralaisessa Portaikosta kerrotaan seuraavaa:

Installaatio Portaikko on vuorovaikutteinen installaatio, jonka aiheena on fetisistin yksinäisyys. Mitä eksoottisemmat seksuaaliset maut, sitä vaikeampaa on löytää partneri, joka jakaa ne.

Teos ammentaa pohjoismaisen taidelarpin perinteestä. Jokainen kävijä kokee teoksen hahmon kautta, yksin. Hän on tulossa rakastajansa luokse, mutta vierailu päättyy onnettomasti. Tarkoituksena on antaa katsojan kokea aitafetisistin dilemma henkilökohtaisen kokemuksen kautta.

Eksoottisia fetissejä on valittu edustamaan juuri aitafetissi siksi, että se on hyvin harvinainen, mutta myös vaarattoman tuntuinen. Larpin keinoja hyödyntävässä taiteessa on haasteena varmistaa, että osallistuja kokee olonsa luontevaksi teoksessa. Siksi huvittava fetissi on parempi kuin pelottava fetissi.

Teos koostuu portaikosta, sinne ripustetuista, aitoja esittävistä valokuvista sekä portaiden yläpässä olevasta ovesta, joka vie rakastajan asuntoon. Kävijä koputtaa ovelle, ja keskustelee rakastajan kanssa oven läpi. Teos päättyy katsojan osalta, kun hän poistuu takaisin ulos.

It is my belief that capturing the reality of North Korea through purely rational means is impossible.

Non-fiction: Herbert G. Ponting: The Great White South (Cooper Square Press, 2001, orig. 1921)

This is yet another account of Scott’s doomed final Antarctic expedition, this time by the photographer Herbert Ponting. Ponting is one of the two famous photographers of the Heroic Age of Antarctic exploration. Frank Hurley is the other one, and while Ponting’s photos are technically very accomplished, they never achieve the grace and lightness of Hurley’s work.

The Great White South is a narrative accompanied by a large number of photos, about Ponting’s experiences on Scott’s staff. Unfortunately, Ponting had already left Antarctica by the time Scott’s body was found, and didn’t participate in any of the memorable excursions of the expedition. He attempts to patch these deficiencies with funny stories about Antarctic animals.

It’s not a bad book, but too trivial to be of interest to anyone except an Antarctic hobbyist. Ponting’s redeeming feature is his honesty, as Roland Huntford notes in his introduction. He loves Scott, but can’t make himself whitewash Scott’s mistakes.

(Kuva: Katri Lassila)

Olen tekemässä osallistuvaa installaatioteosta nimeltä Portaikko Human Culture -taidefestivaalille. Teos hyödyntää osittain larppien keinoja, ja siihen tarvitaan kahta “larppinäyttelijää”, eli pelaajaa, jotka pelaavat löyhää käsistä noudattaen. Yksi on mies, toinen on nainen. Tärkeintä on kyky improvisoida yksinkertaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Homman pitäisi sujua niin roolipelaajalta kuin näyttelijältäkin. Pelattavana on yksi noin 15 minuutin kohtaus, joka toistuu jokaisen katsojan kohdalla.

Portaikko on esillä Imatralla la 21.8. ja su 22.8. Homma kestää kuusi tuntia kumpanakin päivänä.

Projekti maksaa matkat ja majoituksen, ja lisäksi hommasta saa rahaa 250 € / pää.

Jos kiinnostaa, pistä mailia osoitteeseen jlp@iki.fi. Kuva liitteeksi.

(Photo: Juhana Pettersson)

An overturned barrel of what I’m sure is 100% non-radioactive sludge at the abandoned Jupiter factory in the Chernobyl Zone of Alienation. Would you stick your finger into this?

(Photo: Juhana & Maria Pettersson)

A view of the Sarcophagus constructed over the no. 4 reactor at Chernobyl, taken from the rooftop of a sixteen-story building in Pripyat.

Olen toimitussihteerinä Kulttuurivihkot-lehdessä. Uusin numero, 3-4/2010, on ilmestynyt. Teemana on pelit. Olin vastuussa teemamateriaalin koostamisesta.

Kirjoitin tähän numeroon seuraavat jutut:

Kesko palauttaa äidin 1950-luvulle - Jutun aiheena on Pekka Jylhän Keskon laskuun toteuttama äitipatsas Odotus Kaivarissa.

Pohjoismaisessa larpissa kaikki on subjektiivista - Top 5 -artikkeli, jossa käyn läpi tämän vuoden Knutpunktin kovimmat uudet jutut: Playing Reality, Conspiracy for Good, Delirium, Brody Condon, Laivfabrikken.

Luolaholveissa vietetty lapsuus - Essee omasta lapsuudestani D&D:n parissa sekä roolipeleistä koko sukupolven yhteisenä kokemuksena.

Pelistä elämää, elämästä peliä - Arvostelu Markus Montolan, Jaakko Stenrosin ja Annika Waernin kirjasta Pervasive Games.

Lehden peliaiheisten artikkelien joukosta löytyy mm. seuraavanlaisia helmiä:

Kokemuksen taidetta: Pohjoismaisen larppaamisen uudet ulottuvuudet - Markus Montolan artikkeli on valokuvavetoinen ohjelmajulistus pohjoismaisen larppitaiteen puolesta.

Mistä on hyvät videopelit tehty? - Alan Waken kakkoskäsikirjoittaja Mikko Rautalahti kertoo, miten moderni videopeli syntyy.

Todellisuus on vihollisemme - Mike Pohjola kirjoittaa esseessään todellisuudesta poliittisen väkivallan välineenä ja siitä, kuinka larppaamalla oppii kyseenalaistamaan konsensuksen.

Kriitikko taiteilijana - J. Tuomas Harviaisen Human Culture -festivaalillakin nähty larppi taidekriitikoista ja siitä, miten mistä tahansa saa aikaiseksi kriittisen kädenväännön.

(I work as an editor at the magazine Kulttuurivihkot. This post is about the new issue of the magazine.)

Non-fiction: ed. Elge Larsson: Playing Reality (Interacting Arts, 2010)

Playing Reality is the book of this year’s Knutpunkt roleplaying conference, held in Sweden. It’s published by the Swedish participatory art collective Interacting Arts and edited by the grand old man of Nordic art larp, Elge Larsson. It’s available for free here.

As with every year’s collection of Nordic larp essays, it’s a mixed bag. Some of the essays are very good, others trivial. In retrospect, the overall quality of the book is dependent on just how good the best essays are, since they’re the only ones anyone is going to remember.

Some of the most interesting articles shine a light on a corner of Nordic and global larp culture I knew nothing about before. Often, the tragedy of these articles is that the journalistic information in them is more interesting than the theoretical point the writer wishes to make. I’d like to read more straight-up descriptions of various larp projects. This is especially evident in Dirk Springenberg and Daniel Steinbach’s article Projekt Prometheus and Alexander Karalevich & Dirk Springenberg’s article 1943. In both cases, I would have loved to read more about the games they talked about, since they certainly seemed to be interesting.

The one article that didn’t fall into this trap is Pavel Gotthard & Jiri Zlatohlávek’s Children of a Freedom Clock. The larp, Project System, sounds very commendable both artistically and politically, and from what the authors tell us about it, also technically interesting. This is the one article that made me want to organise more games.

Incidentally, this year’s Knutpunkt book features a lot of writers from outside the Nordic countries. At least 10 of the 24 articles came from outside the Nordic countries. Based on this, it certainly seems that Nordic larp is suitable for export.

The most interesting ideas in the field of larp theory came from surprising directions, often in the strangest of the essays. In the past, I’ve found the writings of Pekko Koskinen and Ari-Pekka Lappi to be too esoteric for my taste, but this time was different. Koskinen wrote a bizarre yet useful essay called This Book, Replayed. It went from positing the idea of a strange game based on the text of the book to a surprisingly practical idea about what’s relevant in game design. Lappi took some of the ideas in Markus Montola, Jaakko Stenros and Annika Waern’s book Pervasive Games about the morality of play and took them further.

Other highlights were Johanna MacDonald’s essay There You Are, There You Ain’t and J. Tuomas Harviainen’s essay The Manifesto Manifesto. MacDonald talks about borderline larp experiences from a very personal point of view. I’d love to see this kind of experience-oriented writing about larp much more often. Harviainen demonstrates that the Nordic Larp community is old enough that we can do retrospective analysis of the culture as it stood five or ten years ago. I loved his The Prejudice Manifesto. This is something that everybody who tries to get something done with larp and roleplaying games will eventually run into.

Playing Reality doesn’t have the kind of superstar essays that make the best Knutpunkt books stand out. It’s major contribution is in the way it shows the discourse of Nordic larp expanding to Russia, Germany, the U.K. and other parts of the world.

As a minor note, the book would have benefited from more work with the editing and the language. As it stands, it sometimes reads half-baked.

(Kuva: Super Mario Galaxy 2)

Viime aikoina Tiltin saitilla on julkaistu mun arvosteluni peleistä Green Day Rock Band ja Super Mario Galaxy 2.

Tilt-blogissani Parempia pelejä olen kirjoittanut kevään pelitarjonnasta.

(This post is a series of links to Finnish-language articles I’ve written in my day job as the producer of the videogame tv show Tilt.tv.)

(Kuva:Red Dead Redemption)

Viime aikoina Tiltin saitilla on julkaistu mun arvosteluni peleistä The Whispered World, Red Dead Redemption, Prince of Persia: Forgotten Sands ja Alpha Protocol.

Arvostelut voi tsekata myös Tiltin Web-TV:stä. Tilt-blogissani Parempia pelejä olen kirjoittanut Just Cause 2 -pelin politiikasta, Tiltin tuotanto-olosuhteista ja Prince of Persian monimediaspektaakkelista.

(This post is a series of links to Finnish-language articles I’ve written in my day job as the producer of the videogame tv show Tilt.tv.)

Imatralainen-lehti raportoi Human Culture -taidefestivaalin ohjelmistosta. Tässä mua koskevat osuudet:

Messias:

Mike Pohjola ja Juhana Petterssonin Messias on taidelarp, joka käsittelee etnisyyttä, uskontoa ja jumalten ääniä. Jokaisella pelaajalla on hetkensä jumalan valittuna. Jerusalem 30-33 jkr.

Jerusalemin asukkaat valitsevat keskuudestaan juutalaisten kuninkaan, joka on voideltu, messias. Jeesusta sellaisenaan ei ole olemassa, sillä hänen kokemuksensa on osa jokaisen pelaajan pelikokemusta.

Jokainen saa tilaisuuden kuunnella jumaltensa ääntä joko temppelissä, unessaan tai menemällä autiomaahan paastoamaan. Hahmot ovat juutalaisia, roomalaisia, filistealaisia ja assyyrialaisia, jotka kukin kokevat messiaan oman viitekehyksensä puitteissa.

Osallistuvan taiteen vahvuuksia hyödyntäen Messias ei anna pelaajalle purkitettua tulkintaa, vaan sallii hänen muodostaa oman messias-kokemuksensa pelin puitteissa. Samalla peli tarkastelee sitä, miten messiaasta tulee messias.

Portaikko:

Portaikko on Juhana Petterssonin osallistuva installaatio, joka käsittelee ihmisen halua sopeutua ja olla muiden kaltainen silläkin uhalla, että joutuu kieltämään itsensä.

Teoksen pari jakaa yhteisen seksuaalisen fetissin: rakkauden aitoja kohtaan. Harvinainen fetissi takaa, että on vaikea löytää toista ihmistä, jonka kanssa jakaa intohimonsa. Silloinkin, kun löytyy joku joka ymmärtää, halu olla niin kuin muut voi muodostua liian suureksi.

TV series: Blizzard - Race to the Pole (U.K. 2006)

Blizzard is a six episode documentary tv series about an attempt to recreate the race to the South Pole. It features two teams, a British team and a Norwegian team. Both use the same equipment as Roald Amundsen and Robert Falcon Scott used, eat the same food and use the same methods of navigation. The Norwegians get all the advantages Amundsen had. They win, not surprisingly.

The series tries to prove something about the conditions, strategies and leadership of Scott and Amundsen, but as an experiment, this is just too lightweight. For safety reasons, the equipment and food cannot be exactly the same. The psychological conditions are certainly not the same. And worst of all, the race is held in Greenland because the use of dogs has been prohibited in Antarctica.

The show features a lot of talking heads from Ranulph Fiennes to Roland Huntford who attempt to bridge the gap between the length of the series and the paucity of compelling material.

Novel: Thomas Keneally: The Survivor (Angus & Robertson Ltd, 1969)

Thomas Keneally’s The Survivor is the second Antarctic novel by the same author featured in this blog. The first was Victim of the Aurora. It’s the story of an aging university man who was the only survivor of an ill-fated Australian Heroic Age -expedition. It’s a story of survivor’s guilt that hinges on nuanced, carefully observed depiction of psychological and social realities. It’s as much a book about marriage and aging as a book about Antarctica.

There’s a scene in the book where the protagonist deplores the artistic qualities of Antarctic literature. It’s clearly a declaration of intent: the plan is to elevate Antarctic writing into literature. In terms of pure craftsmanship, it succeeds.

The shadows of the expeditions of Scott, Shackleton and Mawson flicker at the edges of the narrative, but the fictional Leeming expedition is enough of its own creature not to remain beholden to its sources of inspiration. The dead explorer’s motivations revolve around a domineering wife and sexual impotence. If you want to be nasty, you can read something of Scott into it.