In 2016, I published a roleplaying game about love and radioactivity in Finnish, called Tsernobyl, rakastettuni. The crowdfunding campaign for the English version, Chernobyl, Mon Amour, just launched, so check it out and back it!
Roleplaying Game Movie Night #28: Hot Girls Wanted – Turned On
I and some friends have a project of trying to watch all movies, tv episodes and other stuff with moving pictures related to roleplaying games ever made. We’re pretty far along on this goal. I’ll write here about old and new things we’ve found and watched.
One of the protagonists of the Hot Girls Wanted – Turned On episode “Take Me Private”.
In episode five of the documentary series Hot Girls Wanted – Turned On, there’s a scene where a roleplayer introduces his regular camgirl of four years to his roleplaying game group. It’s an amazing scene, and the episode builds up the process leading to it so naturally that it feels inevitable. Tom has been Alice’s regular, and pays for her to fly to meet him in Australia. He feels like they have a relationship even though Alice is married. He wants her to meet his friends.
The episode is surprisingly human, and everyone in it feels like someone I could know personally. The nuances of the roleplaying group have been observed gently but sharply, and the same goes for the inevitable disappointments of taking the virtual into reality.
Research Blog Antarctica #163 – Frozen Solid
Fiction: James M. Tabor: Frozen Solid (2013, Ballantine Books)
There’s a lot of thrillers set in Antarctica, but James M. Tabor’s Frozen Solid is better than most, at least within the confines of the genre. Protagonist Hallie Leland arrives at the Amundsen Scott Station at the South Pole only to discover women dying of suspicious causes. She starts to uncover the conspiracy and befriends the gruff station manager, one of those middle-aged hostile men who turn out to have a heart of gold.
The book is elevated by the excellent work of the narrator, Paul Michael. He gives the characters, and especially the hero, a dignity that goes beyond the text.
Research Blog Antarctica #162 – Terre Mécanique: Antarctica
Comic book: Jean Baptiste Andréae & Patrick Fitou: Terre Mécanique: Antarctica (Casterman, 2004)
Antarctica is the second volume in the three-part series Terre Mécanique. The first volume is set on a ship where a permanent post-apocalyptic party goes on as it sails across endless ocean. The rhinoceros Fileon and a few others seek to escape the ship. In part two, they make it to Antarctica and encounter local natives as well as the mystery of the robots who kidnap people.
Although the comic is nominally set in Antarctica, the location is incidental. The only real Antarctic reference is the use of the classic “lost land” idea, where the ice hides a tropical paradise kept warm thanks to hot springs.
Kuusi henkilökohtaista huomiota suomalaisuudesta
(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 6. 12. 2017.)
Olen suomalainen, eli suomalaisten ikiaikaisen heimon jäsen. Koulun historiantunnilla meille opetettiin että suomalaiset vaelsivat pohjoiseen yhtenä porukkana jossa oletettavasti kaikkien meidän esi-isätkin oli mukana.
Äitini on kotoisin Pohjanmaalta. Isäni sukujuuret ovat ensin Ruotsissa ja kauemmas historiaan mentäessä Sveitsissä. Koska olen valkoihoinen, olen suomalaisten jakamattoman heimon poika. Jos olisin mustaihoinen, olisin joku “neljännen polven maahanmuuttaja” tms.
Tänään satavuotisen Suomen itsenäisyyspäivänä natsit marssivat Helsingin kaduilla ja poliisi siirtää lastentapahtuman pois heidän tieltään. Siksi on hyvä muistaa että ajatukset kansasta ovat historiallisia sattumia, keksitty rakennelma jossa eri Suomen alueella olevat heimot sörssättiin yhdeksi kokonaisuudeksi.
Silti valehtelisin jos väittäisin ettei minulla ole suomalaista identiteettiä, ettei se merkitsisi minulle mitään. Merkkaahan se. Keksityillä jutuilla voi olla paljonkin painoarvoa. (Katso: Raha, avioliitto, valtio, jne.)
Siksi tässä kuusi asiaa Suomesta, oman itseni kautta tarkasteltuna.
Roudasta rospuuttoon
Olen tuntenut oloni aina suomalaisimmaksi ulkomailla. Muutin vuonna 2003 opiskelemaan Ranskaan, Belgian rajalla sijaitsevaan Lilleen. Toisena kouluvuotenani vietin koulukavereiden kanssa syntymäpäivääni. Koti-ikävän palossa vaadin, että kuuntelemme Viikatetta ja Absoluuttista nollapistettä. Kun näitä oli soitettu tunti, kämppikseni tuli sanomaan lempeästi mutta jämäkästi että suomalainen musiikki on hienoa mutta nyt täytyy vaihtaa johonkin vähemmän masentavaan.
Myöhemmin samoissa juhlissa alkoi tappelu jossa punakka ranskalainen opiskelutoverini nujuutti toisen miehen kanssa. Kysyin mitä tapahtuu ja kävi ilmi että tappelua käytiin minun takiani. Ranskalainen jonka kanssa en ollut koskaan puhunut muuta kuin bonjour ja ca va oli suivaantunut siitä että juhlissa lensi niin paljon pilkallista läppää suomalaisista ja päätti puuttua tilanteeseen nyrkein.
Tukijärjestelmät
Opiskelin Ranskassa taidekoulussa nimeltä le Fresnoy. Se tehtiin minulle helpoksi. Apunani oli suomalainen opintotuki ja EU-kansalaisen liikkumisvapaus. Kun minä halusin muuttaa Ranskaan, se onnistui ostamalla lentolippu.
Suomalaiset tukijärjestelmät tekevät ihmisistä vähemmän riippuvaisia vanhemmistaan ja näiden päähänpistoista. Ne sallivat ottaa riskejä ja kokeilla erilaisia ratkaisuja. Lähdin Ranskaan muuttaessani tyhjän päälle sikäli etten osannut kieltä tai tuntenut ketään. Taloudellisesti tilanteeni oli kuitenkin opintotuen ansiosta edes jossain määrin turvattu.
Valkovenäläinen kaverini raatoi erilaisissa hanttihommissa maksaakseen taidekoulunsa. Brasilialainen tuttu oli saanut perintönä asunnon Sao Paolosta jonka hän möi rahoittaakseen opintonsa. Heillä ei ollut turvanaan järjestelmää jonka on tarkoitus antaa eri sosiaaliluokkien ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet.
Onkin ollut surullista katsoa kuinka oikeistohallitus toisensa perään purkaa niitä mekanismeja jotka ovat sallineet minunkin päästä eteenpäin.
Suomettuminen
Olen sen verran nuori, että missasin suomettumisen ensimmäisen kauden, kun oltiin rähmällään itään päin ja neuvostovastaisuus oli syntiä. Onneksi olen kuitenkin päässyt kokemaan suomettumisen toisen tulemisen Yhdysvaltojen peesauksen muodossa. Suomalainen toimittajakunta hakee näkökulmansa New York Timesista, poliitikot Vihreistä Persuihin eläytyvät Yhdysvaltojen sisäpolitiikan käänteisiin ja kun sanomme että “Pohjois-Korean tilanteelle pitäisi tehdä jotain”, tarkoitamme että amerikkalaisten pitäisi hyökätä sinne.
Suomalainen voi syyttää toista suomalaista anti-amerikkalaisuudesta, joka on samanlainen synti kuin neuvostovastaisuus aikoinaan. Näin minäkin pääsen kokemaan millaista on olla rähmällään olevan pienen maan kansalainen!
LVI-järjestelmät
Olen maailmalla päätynyt monesti tutustumiskeskusteluihin joissa kerrotaan kotimaasta. Omalla kohdallani ne ovat aina olleet epäsuhtaisia. Esimerkiksi:
Italialainen: Meillä on Sikstuksen kappeli.
Minä: Suomessa on todella hyvät suihkut.
Italialainen: Leonardo da Vinci. Michaelangelo.
Minä: Kylpyhuoneiden vesieristys.
Kieli
Seisoin kerran veljeni kanssa Meksikossa Teotihuacan-pyramidin huipulla. Puhuimme suomea, ja paikalla ollut kolmas turisti kääntyi puoleemme. “Ai tekin ootte Suomesta!” hän sanoi.
Tunsin oloni petetyksi.
Eikö koko pieneltä kielialueelta tulemisen pointti ole se että pääsee puhumaan ulkomailla omaa salakieltä jota kukaan ei ymmärrä?
Kansallinen yhtenäisyys
Talvisodan henki. Vastakkainasettelujen aika on ohi. Pienen maan kansalaisten täytyy pitää yhtä. Ja on totta että Suomi on pieni maa. Hienoa ajatella että me kaikki olemme osa jotain yhtenäistä.
Olen kuitenkin vanhetessani alkanut huomata, että unelma yhtenäisyydestä peittää alleen lukemattomia kusetuksia. Yhtenäisessä Suomessa työntekijät eivät rettelöi vaan hyväksyvät kiltisti sen että omistavan luokan etu on kansallinen etu. Yhtenäinen Suomi on valkoihoinen ja suomenkielinen. Yhtenäisessä Suomessa ei kyseenalaisteta poliisia tai sukupuolirooleja.
Nyt vuonna 2017 Suomi ei tunnu järin yhtenäiseltä, mutta ehkä parempi niin. Kansa ja valtio ovat fiktioita mutta jokainen Suomessa asuva ihminen on totta.
Larppia Europarlamentissa
(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 5. 12. 2017.)
Olin viikko sitten Brysselissä mukana tekemässä larppia nimeltä Parliament of Shadows, joka pelattiin osittain Europarlamentissa. Taidemuotona larppi on vielä sen verran nuori, että monia asioita pääsee tekemään ensimmäistä kertaa. Näin tässäkin projektissa: Halusimme viedä larppia johonkin missä se ei ole ollut koskaan aikaisemmin.
Europarlamentissa on päivittäin eri euroedustajien kutsumia kulttuuritapahtumia, ja nyt ensi kertaa näiden joukossa myös larppi.
Parliament of Shadows pohjautuu Vampire: the Masquerade -roolipeliin ja toteutettiin yhteistyössä White Wolf Entertainmentin kanssa. Olikin hauska nähdä että vaikka mediayhtiö White Wolf neuvottelee Vampiren pohjalta tv-sarjoja, videopelejä ja muita suuria projekteja, heillä riitti yllättävän paljon aikaa 20 osallistujan kertaluontoiselle larpille.
Larpin tuotantoyhtiö on ruotsalainen Participation Design Agency ja sen pääsuunnittelijat ovat Maria Pettersson, Juhana Pettersson ja Bjarke Pedersen.
Larpin aikana otettu kuva todellisesta pelitilanteesta. Pelipaikkana Europarlamentti. Kuva: Tuomas Puikkonen
Vampire: the Masquerade -roolipelin maailmaan kuuluu ajatus siitä, että oman tutun todellisuutemme varjoissa liikkuu vampyyreitä, ihmissusia ja muita hirviöitä. Todellisen ja keksityn yhdisteleminen on aina ollut olennainen osa Vampiren estetiikkaa. Päätimme tässä larpissa viedä ajatuksen äärimmilleen: Larpin hahmot ovat lobbareita, jotka työskentelevät salaa vampyyrien laskuun. Niinpä peli tapahtuu Brysselissä ja pelipaikat ovat sellaisia joissa lobbarit oikeastikin liikkuvat.
Osallistujien kannalta lähestyttävä vampyyriaihe salli mennä syvälle EU-lainsäädännön syövereihin. Lobbaussimulaatiossamme aiheena oli todellinen ETIAS-laki, ja pelaajille annettiin mahdollisuus perehtyä todelliseen lakitekstiin voidakseen pelata tähän liittyvät kohtaukset mahdollisimman uskottavasti.
Vaikka larpin tarkoitusperät eivät olleet opetuksellisia, useampi osallistuja huomautti tapahtuman jälkeen että lakiin ja EU:n toimintaan tuli perehdyttyä yllättävän perusteellisesti koska tietoja joutui itse käyttämään pelitilanteessa.
Toisen pelipäivän tapahtumat käynnistyivät Brysselin Riemukaaren (kuvassa) katolla. Kuva: Tuomas Puikkonen
Maria Petterssonin suunnittelema ja organisoima Parlamentti-osuus oli larpin monimutkaisin ja vaikein osa, mutta pyrimme siihen että design-filosofiamme mukainen wow-meininki jatkuisi myös sen jälkeen. Larppia piti laajentaa Parlamentin ulkopuolelle jotta osallistujilla olisi mahdollisuus pelata vapautuneemmin. Parlamentin turvallisuusnäkökohdat asettivat larpille omat rajansa.
Muita pelipaikkoja oli mm. Brysselin Riemukaaren katto, Ratsuväen upseeriklubi, Euroopan hienoimmaksi aukioksi tituleeratun Brysselin Grand Placen ylle nouseva La Chaloupe d’Or -ravintola sekä Beursschouwburg-kulttuurikeskus jossa oli vain muutamaa vikkoa aiemmin järjestetty suomalaista alkuperää olevat feministiset kiroiluiltamat. Koska todellisessakin elämässä Brysselissä vierailevan lobbarin aikataulu on varsin tiivis, suunnittellimme larpin samanlaiseksi tykitykseksi tapaamisia ja cocktail-tilaisuuksia.
Todellinen eurokansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri vieraili larpissa pelaten itseään. Kuva: Tuomas Puikkonen
Larppi kehittyy koko ajan mutta samalla ilmaisumuoto hakee edelleen paikkaansa kulttuurin kentällä. Institutionaalinen apu larpille on harvinaista, ja tämäkin teos syntyi yksinomaan osallistujien pelimaksujen ja vapaaehtoistyön myötä.
Tämän vuoksi olikin larppimme onnistumisen kannalta erittäin tärkeää, että sillä oli kahden euroedustajan tuki. Ilman sitä larpin vieminen Europarlamenttiin olisi ollut mahdotonta. Suomalainen Miapetra Kumpula-Natri ja saksalainen Julia Reda vierailivat kumpikin larpissa pelaten itseään. Näin larpin lobbauskohtauksien uskottavuus saavutti huippunsa: Pelaaja joutuu esittämään asiansa todelliselle kansanedustajalle, vaikkakin fiktiivisessä kontekstissa.
Larppi leikitteli lobaamisen sivistyneen ja asiallisen ja vampyyrien hämäräperäisen ja pelottavan maailman välillä. Kuva: Tuomas Puikkonen
Itselleni Belgiassa ulkomaalaisena larpintekijänä palkitsevin hetki oli larpin purkukeskustelussa kun yksi paikallisista osallistujistamme sanoi: “Parasta tässä larpissa oli se, että sen kautta Brysseli näyttäytyi kauniina kaupunkina.”
Kuvaajamme Tuomas Puikkosen koko kuvasetti julkaistaan myöhemmin, mutta täällä on alustava otos.
Björn Wahloos rakastaa kirjaa joka rakastaa Björn Wahlroosia
(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 27. 11. 2017.)
Ayn Randin romaani Atlas Shrugged on juuri ilmestynyt kännöksenä nimellä Kun maailma järkkyi. Kauppalehden mukaan Björn “Wahlroos on ollut edistämässä kirjan suomentamista.”
Romaanin tarina kertoo siitä, kuinka rikkaat suurmiehet ja teollisuuspomot saavat tarpeekseen kansan kiittämättömyydestä ja päättävät vetäytyä piiloon pieneen vuoristokylään. Ilman heidän panostaan maailma hiljalleen sortuu.
Ei ole ihme että kirja on monien rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ihmisten suosiossa: Sen tarina esittää heidät välttämätöminä hahmoina joita ilman maailma ei toimi. Kirjan merkkihenkilöt käpertyvät mököttämään, ja sen myötä kaikki loppuu. Romaanin englanninkielisen nimen Atlas vertautuu näihin merkkihenkilöihin. Jättiläinen muistuttaa siitä kuinka raskasta on kantaa koko maailman painoa harteillaan.
Kuulostaa varmasti ihanalta varakkaasta ihmisestä joka toivoisi että kansa olisi häntä kohtaan kiitollisempaa. Ilman minua te mitättömyydet ette olisi mitään! Joku päivä minä vielä näytän teille! Ilman minua ette pärjää!
Merirosvotarina
Ayn Randin romaani on mainettaan helppolukuisempi. Se on pitkä, mutta objektivismin filosofiaa ei voi syyttää turhista krumeluureista. Sen mukaan ihmisten auttaminen on pahasta ja itsekkyys on hyvästä. Suurmiehet (ja yksi nainen) pyörittävät maailmaa ja muiden pitää mukautua siihen.
Filosofiana objektivismi edustaa aatesuuntaa, jossa ajatusrakennelman tarkoitus on sekä palvella rikkaiden materiaalisia etuja että tuottaa heille hyvä mieli.
Oma suosikkihahmoni kirjassa on merirosvo Ragnar Danneskjöld joka upottaa Yhdysvalloista Eurooppaan lähetettyjä hätäapukuljetuksia. Ilman apua eurooppalaiset saattavat vielä joskus nousta jaloilleen, mutta avun myötä heistä tulisi pelkkiä parasiitteja.
Björn Wahlroosin Ayn Rand -ihannoinnissa on jotain perin kiusallista. Rand teki uransa ajattelijana jonka tuotanto hiveli suurmiesten egoja. Siksi suurmiehet pitivät hänestä. Ja miksi ei, kukapa meistä ei tykkäisi kun vähän kehutaan?
Kun Wahlroos tukee Randin romaanin suomentamista, hän ostaa ylistyslaulun itselleen. Rand on rikkaiden hovitrubaduuri jonka rooli on kertoa heille että heidän itsekyytensä ja omahyväisyytensä on perusteltua, jopa moraalinen välttämättömyys. Lisäksi kirja esittää heidät seksuaalisesti haluttavina. Esiintyessään Rand-fanina Wahlroos paljastaa olevansa samanlainen myötäilylle altis toope kuin me muutkin.
Sankarin muotokuva
Mutta hetkinen, rakastaako Ayn Rand todella Björn Wahlroosia? Onko kirja sittenkään pankkiirille niin imarteleva?
Millaisia ovat Randin ihannoimat suurmiehet?
Kirjan keskiössä on keksijänero John Galt. Hän kehittää kokonaan uuden tavan tuottaa energiaa, mutta ei halua luovuttaa sitä kollektivistien käsiin. Galtille, kuten muillekin kirjan suurmiehille, kaikenlainen vehtaaminen valtion kanssa on vastenmielistä ja moraalisesti väärin. Vauraus syntyy neron omasta työstä ja näkemyksestä. Muilta ei saa ottaa vastaan mitään ilman asianmukaista korvausta.
Kollektivistit toki edustavat Randin romaanissa kaikkea kurjaa. Näkyvimpinä pahiksina nousee kuitenkin esiin kaksi hahmoa, jotka alleviivaavat sitä että kaikki nerot ja rikkaat eivät ole sankareita. Tiedemies Robert Stadler on nero, mutta haaskaa lahjojaan kollektivismin palveluksessa. Se on romaanissa hirvittävä moraalinen rikos. Mitättömyydet lankeavat valtionpalvontaan silkkaa tyhmyyttään, mutta Stadler olisi voinut olla samanlainen suurmies kuin John Galt.
Wahlroosin hahmon kannalta vielä mielenkiintoisempi hahmo on perijä James Taggart. Hän syntyy rikkaaseen perheeseen, mutta alentuu rautatietä johtaessaan yhteistyöhön valtion kanssa. Koska Taggart ei kykene itse johtamaan yhtiötään menestykseen, hän nojaa viranomaisiin.
Tämä onkin itselleni ollut yksi suurimmista Randin teokseen liittyvistä mysteereistä. Randia lukevat Wahlroosin kaltaiset vaikuttajat eivät karsasta valtion tukia liiketoiminnalleen tai pyri välttelemään yhteistyötä valtionyhtiöiden kanssa. Jos vertaa Randin romaania ja Wahlroosin elämänkertaa, on selvää että Wahlroos itse on lähempänä James Taggartia kuin John Galtia.
Ellei Wahlroosilla itsellään sitten ole kellarissaan nerokasta uutta energialähdettä jota hän on haluton jakamaan kiittämättömän kansan kanssa.
Roleplaying Game Movie Night #27: Aamusydämellä
I and some friends have a project of trying to watch all movies, tv episodes and other stuff with moving pictures related to roleplaying games ever made. We’re pretty far along on this goal. I’ll write here about old and new things we’ve found and watched.
Aamusydämellä, the episode Isä poika ja roolipeli from 2008.
Aamusydämellä is a Finnish tv show in which guests are interviewed about topics such as depression in athletes or experiences with the prison system. In the 2008 episode Isä, poika ja roolipeli, the guests were a father and son who both larped.
Much of the episode is spent on pretty simple questions on what larp is. How characters work, who decides what happens and so on. In the end, they talk about having a shared hobby between father and son, and it’s interesting to see. The idea that parents and children have something they can enjoy on an equal level is not a given, and here the father says that you have to be able to be seen as silly if you want to do it.
All in all, it’s a pretty decent “slice of life” take on larp. More info here.
Roleplaying Game Movie Night #26: Vain elämää
I and some friends have a project of trying to watch all movies, tv episodes and other stuff with moving pictures related to roleplaying games ever made. We’re pretty far along on this goal. I’ll write here about old and new things we’ve found and watched.
(Apulanta singer Toni Wirtanen reflects on his episode in Vain elämää.)
Vain elämää is an extremely successful Finnish tv show in which famous singers perform versions of each other’s songs. Each season, there’s a group of artists, and each episode is built around one of them. In the middle of the episode, the artist leads the others in a fun activity.
In episode 5 of season 7, the featured artist is Toni Wirtanen of the band Apulanta. His fun activity of choice is larp, so he leads the other artists in a short mini-larp where he portrays an evil wizard and they his followers and enemies.
This was fun to watch. The approach to larp was cheerfully positive, and it was funny to see pop stars like Sanni or Jari Sillanpää get their larp on. Kaija Koo, who’s from an older generation of Finnish entertainers, really distinguished herself by jumping right into it, improvising pretty convincing fantasy jargon.
Uusi romaani Tuhannen viillon kuolema ilmestyy 15.9.!
Uusin romaanini Tuhannen viillon kuolema ilmestyy 15.9.2017!
Trilogia maailmasta jossa ilmastonmuutos on väistämätön tosiasia
Aino on siivooja, jolta varakas asiakas pimittää viisi euroa. Aino saa tarpeekseen, joten jonkun on kuoltava. Cessi on töissä New Life Oy:ssä, joka auttaa äveriäitä ihmisiä varautumaan ilmastokatastrofiin. Hän unelmoi pääsystä osaksi yhteiskunnallista eliittiä. Jari on rikkaan perheen poika, joka haluaisi olla köyhä ja uskottava. Jokainen heistä yrittää elää elämäänsä ilmastonmuutoksen ja luokkasodan ristipaineessa.
Tuhannen viillon kuolema aloittaa Rikkaiden unelmat -trilogian, jossa merenpinta nousee, rikas varautuu ja köyhä elää elämäänsä miten parhaiten taitaa. Tuhannen viillon kuolema on yhteiskunnallinen romaani, jossa kukaan ei ole turvassa muuttuvalta maailmalta. Rikkaalla ihmisellä on varaa ostaa lahjoituksilla itselleen hyväntekijän status samalla kun hän ajaa kurjistavaa politiikkaa. Väkivalta ei ala poliittisena liikkeenä vaan tavallisen ihmisen tuskastumisena. Lopulta köyhälle ei jää käteen muuta kuin puukko.
Roolipelitapahtuma Ropecon nyt viikonloppuna, tässä kahdeksan täkyä
(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 27. 7. 2017.)
Roolipeleihin, larppeihin, lautapeleihin ja keräilykorttipeleihin keskittyvä Ropecon-festari järjestetään Helsingin Messukeskuksessa nyt viikonloppuna eli 28.-30.7. Suomessa on kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen elinvoimainen ei-digitaalisten pelien skene, ja Ropecon on siitä oiva osoitus, sillä vastaavaa tuhansien kävijöiden tapahtumaa ei muualla Pohjoismaissa ole.
Olen itsekin mukana Ropeconin ohjelmassa, seuraavasti:
La 29.7. Sali 201, 13:00 – 14:00Berliinissä pelattu Enlightenment in Blood on White Wolfin kolmas virallinen, pohjoismaisen larpin tyyliin tehty tapahtuma. Se kertoi vampyyrivallankumouksesta, jossa Camarillan ikiaikainen valta sortui. Pelin pääsuunnittelija Juhana Pettersson kertoo uudesta Vampire-larppaamisen aallosta, avaa pelin taustoja ja havainnollistaa Enlightenment in Bloodin tekemisessä käytetyn Larpweaver-ohjelmiston toimintaa.La 29.7. Halli 5 Ohjelmalava, 20:00 – 21:00Come and join Guest of Honor Monica Valentinelli and operations director Matt M McElroy from Onyx Path, as they meet up with WhiteWolf lead storyteller Martin Ericsson and game designer Juhana Petterson, for a talk about the world in which all of their careers entwine: The World of Darkness. The game industry and storyteller veterans talk about their love for the lore and share war stories from their respective careers. The talk is moderated by renown cosmologist, writer and role playing enthusiast Syksy Räsänen.
Tässä kahdeksan tärppiä ohjelmasta:
1
Kauhuaiheisten World of Darkness -pelien luova johtaja ja pohjoismaisen larpin veteraani Martin Ericsson puhuu Vampire: the Masquerade -roolipelin historiasta ja erilaisista tavoista pelata World of Darkness -pelejä.
Pe 28.7. Sali 208, 18:00 – 19:00Vampire: The Masquerade was built on a combination of the classic Gothic vampire novel and the late 80’s / early 90’s literary ”punk” trend of injecting irreverent perspectives and socially conscious social analysis into stale fiction genres. But there is so much more to say. How does Vampires imagining of the undead, werewolves and monsters differ from those of legend and literary analysis? How far have literature and games strayed from their literary and legendary sources of inspiration and have they lost something along the way? This talk also includes hints on the direction we have mapped out for the monsters of the World of Darkness as they face the tumultuous changes of the 21st century.
La 29.7. Sali 208, 21:00 – 22:00Gothic Punk, Personal horror, Blood Opera, Trenchcoats and Katanas, Indiana Jones with Fangs, Blood Porn, Modern Gothic, Progressive Power Fantasy, Gross-out-Bingo and even a PG 13 World of Slight Dimness. Vampire and the World of Darkness setting as a whole has been presented and experienced by it’s players in a myriad interpretations and styles of play over the last 3 decades. Join us for a talk on how all these often conflicting ways to play are (to various degrees) supported in the 850 book canon and the problems and opportunities this range of traditional play-styles and moods offer game-creators, communities and new players.
2
Trash-estetiikan tuomisesta larppeihin tunnettu taiteilija Vili Nissinen tekee jälleen Vili Nissinen Talk Shown.
Pe 28.7. Halli 5 Ohjelmalava, 19:00 – 21:00”Klassikko jo syntyessään!”, ”Parempi kuin Sami Hedbergin show!” (Yleisöpalautetta) Tänä kesänä ”Vili Nissinen Talk Show” palaa Ropeconin lavalle törkytehtaansa kera. On aika jättää jälleen hyvät käytöstavat kotiin ja antaa palaa! ”Vili Nissinen Talk Show” on esitystaiteilja Vili von Nissisen kiihdyttävä ja viihdyttävä osallistava teos, joka ammentaa aiheensa yhteiskunnallista keskustelusta, internet-forumeilta, uutisista ja ihmisten tositarinoista. Muodoltaan teos liikkuu osallistavan performanssin, näytelmäroolipelin ja immersioteatterin rajapinnoilla rikkoen näiden taidemuotojen rajoja. Teosta voi seurata yleisön joukosta joko katsojana tai osallistujana. Lopputuloksena on hauska ja vapauttava kokemus. Perheen pienimpiä suositellaan välttämään ohjelmaa.
3
Kunniavieras ja pelisuunnittelija Monica Valentinelli puhuu uusien pelaajien tavoittamisesta.
Pe 28.7. Sali 208, 20:00 – 21:00Gaming has grown by leaps and bounds in the past ten years. With the increase in RPG, LARP, card, board, mobile, IFF, and game publications, new players are added all the time. Whether they stumble into our communities or discover conventions for the first time, they are out there. How do we make new players feel welcome and retain them? In this seminar, Monica Valentinelli discusses tips and tricks to do just that!
4
Suomalaisessa ja pohjoismaisessa larppiskenessä on käyty pitkään tärkeää keskustelua siitä, miten sukupuolet ja sukupuoliroolit pitäisi huomioida larppeja tehtäessä.
Pe 28.7. Sali 207, 21:00 – 23:00Keskustelua sukupuoliroolien ja sukupuolen käsittelystä liveroolipeleissä pelinjärjestäjän näkökulmasta. Tulisiko hahmokonseptin olla lähtökohtaisesti sukupuolittamaton? Voiko historiallista peliä suunnitella toisintamatta aikakauden tai aikakautemme tyypillisiä sukupuolirooleja? Saako sukupuolirooleista ja -stereotypioista sittenkin käyttökelpoisia työkaluja larpin tarinankerrontaan? Keskustelu pyritään käymään kunnioittavassa hengessä ja aiheen herkkyys tiedostaen. Panelisteina Janne Jurvanen, Neko Koski, Ami Koiranen, Jaana Takalo ja Niina Niskanen
5
Maija Hannula Thorhaugen vetämä virhekavalkadi on jo muodostunut Ropecon-klassikoksi.
Pe 28.7. Sali 208, 21:00 – 22:00Massi and her fantastic guest speakers share their strangest, most magnificent and just plain disastrous mistakes in the name of designing more or less great games and events. By sharing our mistakes we all learn that failing is not the same as being a failure, it is part of designing. Let’s learn from our mistakes and laugh the shame away together!
6
Roolipelien ja larppien julkisuuskuva on oman kokemukseni mukaan Suomessa parempi kuin juuri missään muussa maassa, mutta meilläkin on silti vielä paljon petrattavaa.
La 29.7. Sali 201, 14:00 – 15:00Nordic larp tunnetaan jo kohtuullisen hyvin maailmalla roolipelaajien parissa. Harrastajat tietävät, että larpit voivat olla taideteoksia ja niiden tekijöillä taiteellista kunnianhimoa. Suurelle yleisölle ajatus larpeista tai roolipelaamisesta taiteena on vieras. Aiheesta on vaikea kertoa ihmisille, sillä jo sanat larppi tai roolipeli saavat ihmiset ohittamaan aiheen, vaikka he itse asiassa kiinnostuisivat, jos vain tutustuisivat kunnolla. Aiheesta keskustelevat sekä keskenään että yleisön kanssa pelintekijä ja kirjailija Mike Pohjola ja toimittaja Jussi Ahlroth.
7
Kunniavieras ja ruotsalainen larpintekijä Anna Westerling vetää Ropeconissa kaksi larppia, Robin’s Friends ja Summer Lovin’.
Pe 28.7. Larp-tiski, 17:00 – 19:00 (itse larppi la 29.7. 9:00 – 11:00)About the beauty of friendship and the difficulty to communicate even though your intentions are good. What happens when your inability to see others suddenly leads to the realization that it’s too late? If you had the chance to do it again, how would you change it? A star, a producer and a caretaker – three close friends going away for a short holiday together to have the best time. But each character have their own baggage, and the weekend is pulled apart by quarrels. And in life you don’t get second chances.La 29.7 Larp-tiski, 12:00 – 14:00 (itse larppi la 29.7. 16:00 – 18:00)Sex – Awkwardness – Rock ‘n’ Roll Three girls, three guys and the stories about who did what and with whom during a big summer music festival. We will get the story as told by the girls, as told by the guys and then finally played out as it really happened. It’s summer lovin’ and tell me more. This scenario is not about finding your perfect partner, having amazing sex right away, and living happily ever after. It is a scenario about the uncomfortable hook-up in the tent, the grass in the ass, and the poor communication which leads to it all being awkward. But also about the nice feeling of making out, the thrill, the hope of something more, the fun and the laughter. What really happened during the festival? How did the dead gorgeous guy you hooked up with turn out to be your crappiest lay ever? Or how did you end up in the caravan with the girl you’ve wanted for several years, even though you shouldn’t have been there in the first place? At least according to your partner. Sex is a the main theme of this scenario, but you will not get physical with the other players above holding hands. Then the scene will be told through storytelling down to every nitty-gritty detail, both physically and emotionally. Just tell me more! By: Trine Lise Lindahl, Elin Nilsen and Anna Westerling
8
Diana Ostrat on virolainen larpintekijä, joka pelauttaa larppinsa Former Celebrities Ropeconissa.
Pe 28.7. Larp-tiski, 15:00 – 19:00 (itse larppi pe 28.7. 20:00 – 23:00)They are the homeless, the hobos, the bums, the drunkards and outcasts. They have many names, and tonight, as each night, they have gathered around a fire to spend the night, eat, drink and tell stories. Once upon a time, they were celebrities. They were famous and happy. What mockery of fate has brought them here? What (the heck) went wrong? Each night, one of them tells their story. And the others listen, and hence become part of it. But one of them has a Ticket. A Ticket of Fortune. What if they win a million? Would the fortunate once more become a celebrity. And happy? Could they change their fate? Find long lost loved ones? Help their fellow unfortunates? Truth will rise, before the days are done. The game stresses upon storytelling-story-acting, immersion, characterization and emotions; the choices we make and things that “just happen” that happen to change everything. The (accidental) reasons behind one’s downfall. Nostalgia, and the dreams and hopes for one’s future.
Suomalainen roolipelijulkaisu toimii sikäli erikoisella tavalla, että oikeastaan kaikki pelit ilmestyvät kertarysäyksellä Ropeconissa. Tämän vuoden uutuuksia ovat mm. scifiroolipeli Sotakarjut, fantasiaroolipeli Seikkailijoiden kilta, Praedor-roolipelin laajennus Kirottu kirja sekä tarinankerrontapeli Tales of Entropy.
Research Blog Antarctica #161 – Quick Before It Melts (the movie)
Film: Delbert Mann: Quick Before It Melts (U.S.A. 1964)
This is the film adaptation of the novel Quick, Before It Melts. It’s a comedy about an American reporter sent to the Antarctic to find stories about oil, gold or Russian perfidy. Much of the story is built around the sexual frustration experienced by the protagonist who’s girlfriend refuses to sleep with him.
While the book is outdated, it had its moments. The movie is stale, although it retains some of the observational detail of the novel. Lots of bearded scientists and gruff military men, and much is made of having women on the ice.
Research Blog Antarctica #160 – Antarctic Edge: 70 South
Documentary: Dena Seidel: Antarctic Edge: 70 South (U.S.A. 2015)
This is a documentary about marine life in the Southern Ocean and the work of scientists on ships and islands on the Antarctic coast. Underlying the narrative is the effect of global warming on all aspects of Antarctic life, from krill to penguins.
It’s a solid, straightforward documentary with lots of good visualizations of climate phenomena and human material about the lives of people who work in Antarctic research. It also demonstrates how the story of Antarctica has shifted during the 10+ years I’ve been interested in the subject. When I read my first Antarctic books, the image of the continent was of unchanging, eternal ice. Now it’s a story of massive transformations caused by humanity.
Kerrankin pohjoismaisen näköinen suomiroolipeli, nyt Kickstarterissa
(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 28. 4. 2017.)
Aukema roolipelistä The Quick.
Pohjoismaisten dekkareiden kylmä maailma jossa jokaisen onnellisen julkisivun alta paljastuu jotain kaameaa yhdistettynä kummitustarinoihin joissa kuolleet kurottavat osaksi elävien elämää. The Quick -roolipeli tekijät mainitsevat innoituksen lähteeksi mm. Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogian.
Suomessa on väkilukuun nähden yksi maailman aktiivisimpia roolipeliyhteisöjä. Meillä julkaistaan myös paljon roolipelejä, yleensä pieniltä mikrokustantamoilta. Olen itsekin osa tätä skeneä: Julkaisin viime vuonna roolipelin Tsernobyl, rakastettuni, joka ilmestyy tänä vuonna englanniksi nimellä Chernobyl, Mon Amour.
Suomalaisissa peleissä on harvoin mitään erityisen suomalaista tai pohjoismaista sisällöllistä tematiikkaa. Omatkin julkaisuni syyllistyvät tähän: Yksi sijoittuu Etelämantereelle, toinen Ukrainaan. Tämän vuoksi onkin ilahduttavaa, että tämän kevään näkyvin suomalainen pelijulkaisu The Quick ammentaa pohjoismaisesta trilleriperinteestä.
Peli on Kickstarterissa paraikaa.
The Quickin valokuvakuvituksen on tehnyt Hanna Erkinjuntti.
Roolipeleissä on eduksi että peli sijoittuu osallistujille helposti hahmotettavaan ympäristöön. Tällöin osallistujien on helpompi itsekin keksiä peliin asioita. Tämän vuoksi genreaiheet ovat roolipeleissä suosittuja: Kaikki tietävät miten Mad Maxin tai Tolkienin maailmoissa toimitaan.
Pohjoismaisten dekkareiden muodostama Nordic Noir on siitä hieno genre, että se tunnetaan maailmalla mutta on samalla pohjoismainen. Onkin ihme ettei tällaista peliä ole tehty aiemmin.
Sivu roolipelistä The Quick.
Tekijät Ville Takanen, Petri Leinonen, Teemu Rantanen, Hanna Erkinjuntti, Jukka Sorsa ja David Thorhauge ovat kaikki suomalaisen ja pohjoismaisen roolipeliskenen veteraaneja. Suomessa ilmestyy paljon suomenkielisiä julkaisuja, ja onkin hauska havaita että harvinaislaatuisen pohjoismaisen aiheen omaava peli tulee nimenomaan englanniksi. Ehkä pohjoismainen teema tavoittaa yleisönsä myös Pohjoismaiden ulkopuolella.
Kickstarter-kampanja on tehty Tanskan kautta koska Suomen lainsäädäntö on joukkorahoituksen kannalta hankalaa.
Lisää roolipelikirjan kuvitusta. Kuva: Hanna Erkinjuntti
Research Blog Antarctica #159 – the Icebreaker
Film: Nikolay Khomeriki: The Icebreaker (Russia, 2016)
The Icebreaker is a movie about a Russian ship picking up scientists from Antarctica. As it leaves the continent, it becomes mired in the ice in the Ross Sea. Tensions arise as the captain is replaced by the Soviet government and the crew starts to get restless in the face of dwindling supplies.
It’s interesting to see a movie from the Soviet perspective on Antarctica, even if it deals with Soviet Antarctic programs only peripherally. The main action is with the people on the ship, stuck in Antarctic waters.
The movie is slow in the middle as life on the ship starts to get increasingly difficult, but it still has its interesting parts because of the setting and the time period.