Kuusi henkilökohtaista huomiota suomalaisuudesta

(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 6. 12. 2017.)

Olen suomalainen, eli suomalaisten ikiaikaisen heimon jäsen. Koulun historiantunnilla meille opetettiin että suomalaiset vaelsivat pohjoiseen yhtenä porukkana jossa oletettavasti kaikkien meidän esi-isätkin oli mukana.

Äitini on kotoisin Pohjanmaalta. Isäni sukujuuret ovat ensin Ruotsissa ja kauemmas historiaan mentäessä Sveitsissä. Koska olen valkoihoinen, olen suomalaisten jakamattoman heimon poika. Jos olisin mustaihoinen, olisin joku “neljännen polven maahanmuuttaja” tms.

Tänään satavuotisen Suomen itsenäisyyspäivänä natsit marssivat Helsingin kaduilla ja poliisi siirtää lastentapahtuman pois heidän tieltään. Siksi on hyvä muistaa että ajatukset kansasta ovat historiallisia sattumia, keksitty rakennelma jossa eri Suomen alueella olevat heimot sörssättiin yhdeksi kokonaisuudeksi.

Silti valehtelisin jos väittäisin ettei minulla ole suomalaista identiteettiä, ettei se merkitsisi minulle mitään. Merkkaahan se. Keksityillä jutuilla voi olla paljonkin painoarvoa. (Katso: Raha, avioliitto, valtio, jne.)

Siksi tässä kuusi asiaa Suomesta, oman itseni kautta tarkasteltuna.

Roudasta rospuuttoon

Olen tuntenut oloni aina suomalaisimmaksi ulkomailla. Muutin vuonna 2003 opiskelemaan Ranskaan, Belgian rajalla sijaitsevaan Lilleen. Toisena kouluvuotenani vietin koulukavereiden kanssa syntymäpäivääni. Koti-ikävän palossa vaadin, että kuuntelemme Viikatetta ja Absoluuttista nollapistettä. Kun näitä oli soitettu tunti, kämppikseni tuli sanomaan lempeästi mutta jämäkästi että suomalainen musiikki on hienoa mutta nyt täytyy vaihtaa johonkin vähemmän masentavaan.

Myöhemmin samoissa juhlissa alkoi tappelu jossa punakka ranskalainen opiskelutoverini nujuutti toisen miehen kanssa. Kysyin mitä tapahtuu ja kävi ilmi että tappelua käytiin minun takiani. Ranskalainen jonka kanssa en ollut koskaan puhunut muuta kuin bonjour ja ca va oli suivaantunut siitä että juhlissa lensi niin paljon pilkallista läppää suomalaisista ja päätti puuttua tilanteeseen nyrkein.

Tukijärjestelmät

Opiskelin Ranskassa taidekoulussa nimeltä le Fresnoy. Se tehtiin minulle helpoksi. Apunani oli suomalainen opintotuki ja EU-kansalaisen liikkumisvapaus. Kun minä halusin muuttaa Ranskaan, se onnistui ostamalla lentolippu.

Suomalaiset tukijärjestelmät tekevät ihmisistä vähemmän riippuvaisia vanhemmistaan ja näiden päähänpistoista. Ne sallivat ottaa riskejä ja kokeilla erilaisia ratkaisuja. Lähdin Ranskaan muuttaessani tyhjän päälle sikäli etten osannut kieltä tai tuntenut ketään. Taloudellisesti tilanteeni oli kuitenkin opintotuen ansiosta edes jossain määrin turvattu.

Valkovenäläinen kaverini raatoi erilaisissa hanttihommissa maksaakseen taidekoulunsa. Brasilialainen tuttu oli saanut perintönä asunnon Sao Paolosta jonka hän möi rahoittaakseen opintonsa. Heillä ei ollut turvanaan järjestelmää jonka on tarkoitus antaa eri sosiaaliluokkien ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet.

Onkin ollut surullista katsoa kuinka oikeistohallitus toisensa perään purkaa niitä mekanismeja jotka ovat sallineet minunkin päästä eteenpäin.

Suomettuminen

Olen sen verran nuori, että missasin suomettumisen ensimmäisen kauden, kun oltiin rähmällään itään päin ja neuvostovastaisuus oli syntiä. Onneksi olen kuitenkin päässyt kokemaan suomettumisen toisen tulemisen Yhdysvaltojen peesauksen muodossa. Suomalainen toimittajakunta hakee näkökulmansa New York Timesista, poliitikot Vihreistä Persuihin eläytyvät Yhdysvaltojen sisäpolitiikan käänteisiin ja kun sanomme että “Pohjois-Korean tilanteelle pitäisi tehdä jotain”, tarkoitamme että amerikkalaisten pitäisi hyökätä sinne.

Suomalainen voi syyttää toista suomalaista anti-amerikkalaisuudesta, joka on samanlainen synti kuin neuvostovastaisuus aikoinaan. Näin minäkin pääsen kokemaan millaista on olla rähmällään olevan pienen maan kansalainen!

LVI-järjestelmät

Olen maailmalla päätynyt monesti tutustumiskeskusteluihin joissa kerrotaan kotimaasta. Omalla kohdallani ne ovat aina olleet epäsuhtaisia. Esimerkiksi:

Italialainen: Meillä on Sikstuksen kappeli.

Minä: Suomessa on todella hyvät suihkut.

Italialainen: Leonardo da Vinci. Michaelangelo.

Minä: Kylpyhuoneiden vesieristys.

Kieli

Seisoin kerran veljeni kanssa Meksikossa Teotihuacan-pyramidin huipulla. Puhuimme suomea, ja paikalla ollut kolmas turisti kääntyi puoleemme. “Ai tekin ootte Suomesta!” hän sanoi.

Tunsin oloni petetyksi.

Eikö koko pieneltä kielialueelta tulemisen pointti ole se että pääsee puhumaan ulkomailla omaa salakieltä jota kukaan ei ymmärrä?

Kansallinen yhtenäisyys

Talvisodan henki. Vastakkainasettelujen aika on ohi. Pienen maan kansalaisten täytyy pitää yhtä. Ja on totta että Suomi on pieni maa. Hienoa ajatella että me kaikki olemme osa jotain yhtenäistä.

Olen kuitenkin vanhetessani alkanut huomata, että unelma yhtenäisyydestä peittää alleen lukemattomia kusetuksia. Yhtenäisessä Suomessa työntekijät eivät rettelöi vaan hyväksyvät kiltisti sen että omistavan luokan etu on kansallinen etu. Yhtenäinen Suomi on valkoihoinen ja suomenkielinen. Yhtenäisessä Suomessa ei kyseenalaisteta poliisia tai sukupuolirooleja.

Nyt vuonna 2017 Suomi ei tunnu järin yhtenäiseltä, mutta ehkä parempi niin. Kansa ja valtio ovat fiktioita mutta jokainen Suomessa asuva ihminen on totta.

Related Post