(Tämä kirjoitus julkaistiin alkujaan Imagen saitilla olleessa Pikseliparatiisi-blogissani 22. 7. 2016.)
Maan alle vajonneessa Lontoossa voi metsästää yöperhosia, vietellä huijareita ja vajota hunajan tuomiin unelmiin. Tämän jutun otsikon “Patience, delicious friend” tulee tutuksi, sillä se on Fallen Londonin latausruudun teksti. Fallen London on personaallinen peli, ikään kuin avoimen maailman roolipelin ja tekstipohjaisen seikkailun risteytys.
Peli on modernien spektaakkelipelien rinnalla varsin vaatimaton, mutta omalla tyylikkäällä tavallaan siinä on samaa syvyyden tuntua kuin Skyrimissä tai GTA V:ssa. Maanalaisessa Lontoossa on lukemattomia tarinoita pienistä ihmisistä jotka yrittävät tulla toimeen viktoriaanisessa kaupungissa, joka on vajonnut maan syvyyksiin.
Fallen London ilmestyi alunperin vuonna 2009, ja oli pelattavissa vain nettiselaimella. Nyt siitä on ilmestynyt myös iphoneilla ja ipadeilla toimiva versio. Tämä on hyvä hetki kokeilla peliä, sillä iästään huolimatta se toimii edelleen hyvin, ja seitsemän vuoden kehitystyö näkyy materiaalin runsaudessa.
Fallen London on hyvin sanallinen peli. Kuviakin toki on, mutta lähes kaikki olennainen tapahtuu kielen kautta. Siksi onkin kiinnostavaa huomata, kuinka erilaisia keinoja se käyttää verrattuna esimerkiksi romaaneihin. Kullakin ilmaisumuodolla on oma työkalupakkinsa, ja Fallen London on tekstin runsaudesta huolimatta nimenomaan peli.
Perinteisen fiktion näkökulmasta Fallen London olisi suorastaan eriskummallinen. Siinä on tavallaan pelaajahahmo eli päähenkilö, mutta tämä on pelkkä persoonaton näkökulma, jolla ei juuri ole erityisiä ominaisuuksia. Myöhemmin pelissä voi päättää, viittaavatko pelin hahmot häneen “Mr.” vai kenties “Lady”, mutta ero on kosmeettinen. Sivuhahmot ovat nopeita karikatyyrejä, jotka rakennetaan näppärillä kliseillä tai sananparsilla, ja unohdetaan kun he ovat toteuttaneet tehtävänsä tarinassa.
Tosin yhdestä tarinasta puhuminen on harhaanjohtavaa, sillä pelissä on lukemattomia pieniä tarinoita jotka muodostavat vain löyhän suuremman kokonaisuuden. Yhden tarinan sijaan on monta tarinaa joiden välillä voi hyppiä ja pujotella mielensä mukaan. Tyypillinen syy vaihtaa vähäksi aikaa vaikkapa hienostopiireihin pääsemisestä areenatappeluihin on virheiden aiheuttama skandaalinkäry, jonka on paras antaa vähän laantua ennen kun jatkaa palvelijoiden lahjomista.
Fallen London on tyyliltään kirjallinen, mutta keskiössä on pelaajan subjektiivinen osallistuminen peliin. Monien graafisesti vaikuttavampien pelien tapaan tämäkin on leikkikenttä, jota tutkimalla pääsee käsiksi jatkuvasti uusiin mielenkiintoisiin kuvioihin. Pelaaja tekee pelin kuluessa juoneen vaikuttavia valintoja, mutta oikeastaan olennaisin valinta koskee sitä miten pelissä liikutaan. Näkökulma seuraa pelaajan kiinnostuksenkohteita.
Toistaiseksi hauskinta mitä omassa pelissäni on sattunut liittyi rottiin. Olin köyhälistön asuttamalla Watchmaker’s Hillillä suorittamassa tuholaistorjuntaa, kun rotat iskivät kotiini. Jouduin käymään niiden kanssa pitkällisen taistelun, johon sisältyi tulitaukojen aikana pidettyjä ystävyysotteluita sekä eeppinen ruokakomeron puolustus. Lopussa rottakommando yritti murhata minut nukkuessani, mutta tyynyn pöyhiminen paljasti aikeen.
Peli on ilmainen, eli sitä voi pelata sekä selaimella että Apple-laitteella ilman että tarvitsee maksaa mitään. Siinä on mukana kuukausimaksujen mahdollisuus sekä mikromaksujärjestelmä mikäli haluaa päästä käsiksi isompaan osaan pelin sisältöä. Toistaiseksi en itse ole siihen ruvennut, sillä ilmaiseksikin on tarjolla valtavan paljon hauskaa kamaa.