Pikseliparatiisi: Sä oot vaan niin ykköstyyppi

Pelasin Mad Maxia. Pelin loppupuolella aavikolta alkaa löytyä tyyppejä joilla ei ole oikeastaan muuta asiaa kuin sanoa, että sä olet Max aivan ykkösjätkä. Seuraavaksi ohjelmassa oli Dragon Age: Inquisitionin laajennus Trespasser. Siinä jengi supisee keskenään hahmon kulkiessa ohitse, että tuossa se nyt menee. Inkvisiittori. Vähänkö tärkeä tyyppi. Monissa roolipeleissä ja Continue Reading

Pikseliparatiisi: Vaikea kohta

Pelaan työsyistä uutta Mad Max -peliä. Se on avoimen maailman aavikkoseikkailu, jossa Max ajelee ympäriinsä autolla ja tekee pääasiassa erilaisia sivutehtäviä. Noin kaksi kolmasosaa pelistä sujui leppoisissa merkeissä, kunnes tapahtui jotain joka kauhistuttaa kaikkia meistä, jotka pelaamme deadlinen kanssa: Pelissä oli ns. difficulty spike, eli kohta joka on tuntuvasti vaikeampi Continue Reading

Pikseliparatiisi: Kyberpunkin ihana optimismi

Pelaan paraikaa äskettäin ilmestynyttä Shadowrun Returns: Hong Kong -peliä. Sen kyberpunk-maailmassa jättimäiset korporaatiot hallitsevat maailmaa. Heillä on omat armeijat, linnoituksen kaltaiset pääkonttorit ja loputtomat työntekijöiden armeijat. Pelin maailma on dystooppista retrofuturismia, joka osoittaa että eilispäivän pessimistit uskoivat sittenkin liikaa yritysten kykyyn jäsennellä yhteiskuntaa. Shadowrun on alkujaan vuonna 1989 julkaistu suomeksikin Continue Reading

Non-Digital: Old School Fringe

One of my pet themes recently has been how ideas in tabletop roleplaying spread, or fail to reach anyone outside a small, limited scene. Some movements have been quite successful at reaching wider audiences. The American Story Games scene is one of these, and the Danish Fastaval scene another. A Continue Reading